Kun uusi ihminen syntyy tähän maailmaan ja kun lapsen sukupuoli on selvinnyt (ellei se ole jo ollut tiedossa,niinkuin nykyään usein on),ensimmäisiä kysymyksiä,joita vanhemmille esitetään on:"Kenen näköinen se on?"
Lapsista - ainakaan sitten kun he kasvavat vähän isommiksi - ei aina ole kovin mukavaa saada kuulla,että heillä on isänsä leuka ja äitinsä nenä ja Tiina-tädin silmät ja Pekka-enon kiharat hiukset.Toimeliaan luonteensa hän on selvästi perinyt isomummoltaan ja taiteellisen lahjakkuutensa kaukaiselta Brutus-sedältä,josta ei kuitenkaan jostain syystä pikkulapsille mielellään paljon puhuta...
Mutta jokainen kehdon laidan yli kurkisteleva sukulainen toivoo salaa,että tämä pikkuinen olisi perinyt jonkin hyvän ominaisuuden juuri häneltä.On kiehtovaa nähdä uudessa tulokkaassa oman sukunsa piirteitä.Se kertoo niin vahvasti siitä,että tämä pieni ihminen ei ole tullut tyhjyydestä,jostakin ulkoavaruudesta,vaan hänessä on osa äitiään ja osa isäänsä ja heidän mukanaan kummankin suvun kaikkia jäseniä.
Hän kuuluu itseään suurempaan kokonaisuuteen,perheeseen ja sukuun,joka tulee olemaan kiinteä osa hänen loppuelämäänsä,niin hyvässä kuin pahassa,halusipa hän sitä tai ei.Yleensä suku kuitenkin aika hyväntahtoisesti seuraa ja tukee jälkikasvunsa elämää ja haluaa nähdä,mitähän tuosta lapsesta vielä tuleekaan.
Ihmisen elämä on siitä merkillistä,että tämän ensimmäisen syntymän jälkeen hän voi elämänsä aikana vielä syntyä kerran uudestaan, tällä kertaa Jumalan lapseksi.Tätä syntymää nimitetäänkin loogisesti uudestisyntymäksi.Silloin ei synnytä enää isän ja äidin "vauvansiementen" yhdistymisen tuloksena, vaan synnytään katoamattomasta siemenestä,joka tulee Jumalalta.
Niinpä saman suvun eri ikäisillä jäsenillä,isillä ja äideillä,mummoilla ja vaareilla,sisaruksilla ja serkuilla,sedillä ja tädeillä, voi olla yhteinen Isä Taivaassa,jonka perimää he kantavat sydämessään yhteisen inhimillisen geeniperimänsä lisäksi.He alkavat toistensa lisäksi muistuttaa myös Taivaallista Isäänsä,koska he ovat syntyneet hänen siemenestään.
Sen voi huomata siitä, miten he välittävät ja huolehtivat toisistaan ja muistakin ihmisistä ja ovat valmiita näkemään vaivaa sen eteen,että kaikilla olisi hyvä olla.He haluavat tehdä paljon kaikkea muutakin sellaista,minkä tietävät tuottavan iloa Isälle. Kuten viettää aikaa hänen kanssaan ja kertoa kaikesta,mitä päivän mittaan on tapahtunut ja tutkia hänen kanssaan kaikenlaisia juttuja ja kysellä asioita ja pyytää Isältä apua.
He haluavat myös olla tekemättä asioita,joiden tietävät murehduttavan Isää ja ovat todella pahoillaan, kun joskus sellaista kuitenkin tulee tehtyä.(Brutus-sedän geenit vievät näet joskus vielä voiton...)
Nenät ja silmät ja hiukset pysyvät heillä kyllä suurin piirtein ennallaan,mutta heidän sydämestään alkaa tulla enemmän heidän Taivaallisen Isänsä sydämen näköinen.Mitähän heistä vielä oikein tuleekaan?
Katsokaa,kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen,ja hänen lapsiaan me myös olemme.Tästä syystä maailma ei meitä tunne,eihän se tunne häntäkään.Rakkaat ystävät,jo nyt me olemme Jumalan lapsia,mutta vielä ei ole käynyt ilmi,mitä meistä tulee.Sen me tiedämme,että kun se käy ilmi,meistä tulee hänen kaltaisiaan,sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen,joka näin panee toivonsa häneen,pitää itsensä puhtaana,niin kuin hän on puhdas ja pyhä.
Ensimmäinen Johanneksen kirje 3:1-3
Lapsenmielisin terveisin
Sirkka
