tiistai 22. tammikuuta 2013

Mahdollisuus muutokseen mediakampanja Varsinais-Suomessa

IRR-TV ja kristilliset seurakunnat sekä järjestöt toteuttavat yhdessä Mahdollisuus Muutokseen –teemaan liittyvän Varsinais-Suomen kaupunkimission 1.3.–31.3.2013. Seurakunnat kokoavat keskuudestaan vaikuttavia muutoskertomuksia siitä, kuinka Jumala on muuttanut ihmisten elämän, ja nostavat ne sekulaareille TV- ja radiokanaville, busseihin, ulkomainoksiin, alueen valtalehtiin, esitteisiin, internetiin, sosiaaliseen mediaan jne. 


Järjestäviä tahoja mediakampanjassa on tällä hetkellä 40. Syksyn aikana on perustettu seurakuntien vapaaehtoisista muodostuvat työryhmät: TV-, radio-, internet-, ulkomainos-, printtimedia-, kampanjakirjan- ja rukouksen ympärille. Ne ovat edelleen avoimia uusille jäsenille järjestävistä seurakunnista. Kaikki alueen keskeiset mediat tulevat ”soittamaan” 30 päivää samaa sanomaa suuren sinfoniaorkesterin tavoin: ”Jumala antaa sinulle mahdollisuuden muuttua!”

 jokaisessa mainoksessa ja TV- ja radio-ohjelmassa esitetään puhelinkeskuksen numero ja nettiosoite, josta voi tilata itselleen ilmaisen kampanjakirjan.
Noin 100-sivuinen kirja sisältää 15 erityyppistä, koskettavaa ihmisten muutoskertomusta, evankeliumin sanoman ja ensi askeleet uskon tielle. Kirjaa painetaan kysynnän perusteella vähintään n. 10 – 15 000 kappaletta. Se toimitetaan joko henkilökohtaisesti tai muuten tilaajalle kotiin tämän toiveen mukaan. Kampanjakuukauden ajan toimii ympäri vuorokauden päivystävä puhelinkeskus, jonne koulutetaan satoja vapaaehtoisia puhelinpäivystäjiä seurakunnista. Lisäksi tarvitaan 500-1000 kirjakuriiria, jotka osaavat kohdata Jumalaa kaipaavat ihmiset oikein heidän kodeissaan.

 Mediakampanjan aikana seurakunnat jalkautuvat lähiympäristöön ja kauppakeskuksiin kohtaamaan ihmisiä.
Kampanjan jälkeen ne jatkavat yhteydenpitoa ja kampanjan seurantaa pitäen huolta kampanjan kautta mukaan tulleista uusista ihmisistä.
Juuri nyt meidän on tärkeä rukoilla tämän merkittävän mediakampanjan puolesta.
Rukouksen lisäksi on tärkeää lähteä liikkeelle! Tarvitsemme sinua kirjakuriiriksi tai puhelinkeskukseen. Halutessasi voit tulla mukaan molempiin keskeisiin ja kullanarvoisiin tehtäviin.

Nyt on oikea hetki ilmoittautua mukaan puhelinpäivystäjäksi tai kirjakuriiriksi.
Puhelinpäivystäjien ja kirjakuriirien koulutuspäivä on 9.2. lauantaina klo 10.00-17.00. Kirjakuriirien ja sosiaalisen median koulutuspaikka on Helluntaiseurakunta (Puistokatu 6.) ja puhelinkeskusvastaajien koulutuspaikka on Elämän Sana (Helsinginkatu 21).

Jopi Pietiläinen

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulun odotuksia

Kymmenisen vuotta sitten joulunalusaikaan sai ensi-iltansa elokuva Love actually - Rakkautta vain. Se alkaa näkymällä suurelta lentokentältä. On muutama päivä jouluun ja saapuvien lentojen terminaalissa ihmiset odottavat ja ottavat vastaan rakkaitaan. Nähdään halauksia ja suudelmia, jälleennäkemisen riemua ja ilon kyyneleitä, kun kauan odotettu rakas ihminen on jälleen siinä.

Elokuva ei kerro meille näistä ihmisistä sen enempää, mutta todennäköisesti he lähtevät joulun viettoon suurin odotuksin. Ja todennäköisesti he joutuvat tavalla tai toisella pettymään odotuksissaan. Joulupäivällinen ei sujukaan ilman pientä kireyttä ilmapiirissä. Lahjat eivät tänäkään vuonna osu ihan kohdalleen. Koristelut ja kynttilät ja tuoksut ovat täydellisiä, mutta jotakin jää silti puuttumaan. Jos vain voisi tavoittaa sen jonkin, joka tuntuu aina pakenevan otteesta. Ja jos vain tietäisi, mikä se jokin on...

Jouluun kohdistuu paljon odotuksia. Se herättää paljon tunteita. Myönnettävä se on, vaikka kuinka yrittäisi suhtautua koko juttuun välinpitämättömästi. Sisällämme on kuin aukkoja, joiden odotamme jollakin salaperäisellä tavalla täyttyvän jouluna. Niilläkin meistä, jotka väittävät etteivät enää odota mitään, on kuitenkin pettymyksen muotoinen aukko sisällään. Ei joulu antanutkaan sitä mitä odotin, silloin kun siltä vielä jotakin odotin.

"I´ll be home for Christmas", unelmoi amerikkalainen sotilas 1940-luvun sävelmässä. Hänen laillaan me kaikki haluamme tulla jouluksi kotiin. Mutta emmekö haluakin tulla kotiin tavalla, joka on jotakin enemmän kuin vain tulla paikkaan, jota kutsumme kodiksi? Kaipaamme jotakin, jolle emme löydä sanoja.

Voisimmeko lähestyä joulua uudella tavalla?

Mitäpä jos myöntäisimme, että meillä on odotuksia ja kaipauksia, mutta lakkaisimme odottamasta, että ne kaikki täyttyvät jouluna?
Jos pysähtyisimme kuuntelemaan kaipaustamme, voisiko se kertoa meille, että tulee hetki, jolloin se täyttyy?
Voisiko kaipauksemme näin muuttua toivontäyteiseksi odotukseksi?

Minulle Love actually -elokuvan alkukohtaus tuo aina mieleen taivaan. Voi vain kuvitella sitä jälleennäkemisten, halausten ja ilon kyynelten määrää, mikä meitä siellä odottaa! Se on Suuren Kotiinpaluun hetki. Annetaan joulun kuiskata meille siitä, näyttää väläys kirkkaudesta,joka meitä odottaa. Väläys siitä hetkestä, kun kaikki kaipaukset täyttyvät.

Ehkä joulun tehtävä onkin vuodesta toiseen vakuuttaa meille, että Koti odottaa, tie Kotiin on valmis ja jokainen askel vie meitä lähemmäksi. Siinä on aihetta iloon, tälle ja kaikille tuleville jouluille.

Iloista ja paineetonta joulun odotusta!

Sirkka

perjantai 23. marraskuuta 2012

Odotamme Jeesuksen tulevan

Jos emme kärsivällisen toivon ohjaamina odota Jeesuksen tulemista kirkkaudessa, alamme harhailla ympäriinsä, pikku sensaatiosta toiseen. Täytämme elämämme sanomalehtiuutisista, televisiotarinoista ja juoruista. Mielemme kadottaa kurinalaisuutensa emmekä enää erota mikä ohjaa meitä lähemmäs Jumalaa ja mikä ei, ja sydämestämme katoaa herkkyys.
Jos emme odota Jeesuksen toista tulemista, jähmetymme paikoillemme ja joudumme kiusaukseen antaa periksi mille tahansa hetken nautinnolle. - Kun meillä on Herra, johon voimme suunnata katseemme eteenpäin, voimme jo odottaessamme kokea, että Hän on läsnä.

Tule mukaan Jeesuksen paluun juhlaan, joka pidetään yhtenä Turku rukoilee tapahtumana Puistokadulla Helluntaiseurakunnassa torstaina 29.11. klo 18.30.

Jopi Pietiläinen

torstai 25. lokakuuta 2012

Turku wiped out!

Imagine the outcry around the world if a town the size of Turku was wiped out. Yet few say anything about the fact that every year a similar number of Christians are killed for their faith around the world.

This happens despite the fact that most countries have signed up to the Universal Declaration of Human Rights. This was first formulated in the United Nations in 1948 and grants the right to choose one’s religion and to practice it.

Paul gave us a model of Christians standing up for the rights granted to them under the law as we can read in Acts 16,22 and 25. We should both pray for our suffering brothers and sisters and seek for ways to awaken our government to the situation so that it will also take action.

The Finnish Ecumenical Council has taken up this matter in the past two years and it seems that the Finnish government is taking the matter more seriously now. We are in the middle of a week of prayer concerning this subject arranged by the ecumenical council. We will pray for this in Turku Rukoilee in the Methodist Church in Hämeenkatu at 18.30 today (25th October).

It will also be the subject of a presentation to the United Nations this evening. When Christians pray and become active then things happen. Let’s be part of this.

Graham Turner

P.S. Remember to vote prayerfully this weekend for good representatives who will take seriously the rights of people in this city.

maanantai 22. lokakuuta 2012

HOPE 2012

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Turun Logomoon kerääntyi noin 540 nuorta 80 eri paikkakunnalta kauan odotettuun HOPE-tapahtumaan. Tapahtuma ei ole kuitenkaan itse tarkoitus, vaan tapahtumalla on tarkoitus.
HOPE kerää uuden sukupolven nuoret yhteen:nuoret, jotka rakastavat Jumalaa koko sydämestään ja haluavat elää jollekin suuremmalle kuin itselleen.
Viikonlooppuna nuoria rohkaistiin muuttamaan maailmaa paitsi sanoin, myös teoin. Näyttämään, että me emme ole passiivinen sukupolvi. Viikonloppu oli täynnä toivoa, inspiraatiota, opetusta ja voimaa.
Nuorten joukkoa palveli altis 180 hengen talkooporukka, joille myös iso kiitos onnistuneesta tapahtumasta.
Jopi

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Välimaastossa

Psalmissa 77 puhtaan siitä, miten Jumala teki joskus ihmeitä psalmin kirjoittajan elämässä, mutta nyt Hän tuntuu etäiseltä. Alussa, kun tulemme uskoon, alamme seurata Jumalan meille antamia unelmia, asiat usein loksahtelevat paikoilleen, mutta kun alamme kasvaa tulee seasoneita, joissa Jumala tuntuu etäiseltä. Kyse on kuitenkin siitä, että Hän kasvattaa meitä. Oikeastaan tällaiset seasonit pitäisi ottaa kunnianosoituksena Jumalallta, koska ne tarkoittavat ettet ole enää vauva-kristitty.

Myös nämä seasonit elämässä ovat tarkoitettu nautittavaksi. Ei vain alun innostus ja lopun unelman täyttyminen, vaan myös vaikeammat ajat. Jumala haluaa että nautimme elämästä, perheestämme niistä siunauksista jotka ovat jo tulleet todeksi, vaikka kaikki unelmamme eivät vielä olisikaan toteutuneet.

Jeesus lupasi ennen ylösnousemustaan jättää Hänen rauhansa. Hänen rauhansa on luottamusta Jumalaan, nokoset myrskyn keskellä. Usein ajattelemme helposti rauhan olevan riippumatto välimeren rannalla ja niitäkin hetkiä tarvitaan, mutta se ei ole se rauha jota Jeesus tarkoitti. Hänen rauhansa on luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut huolimatta siitä miltä tällä hetkellä näyttää tai miten paljon Jumalan lupauksesta on aikaa.

// Antero

torstai 13. syyskuuta 2012

HOPE tulee!



HOPE-tapahtuma @ Logomo 28.-30.9.2012

HOPE näkyy seurakuntamme toiminnassa monin tavoin. Yli 150 seurakuntalaistamme palvelee vapaaehtoisina HOPEssa. HOPEn aikana vapaakirkolla ei ole normaaleja jumalanpalveluksia, joten ota huomioon HOPE-tilaisuudet, joihin voit osallistua ilmaiseksi Logomolla.

Yleisötilaisuus Logomolla lauantaina klo 19.00
Aamujumalanpalvelus HOPE-tapahtuman yhteydessä sunnuntaina 30.9. klo 11.00

Tässä Tommi Koivusen kommentit aiempien vuosien HOPE-tapahtumasta: "Mikä minun mielestäni Hope-tapahtumassa on parasta? No ehkä se, että tarkoitus ei ole rakentaa loistavaa tapahtumaa (vaikka se on sitäkin) vaan rakentaa paikallisia seurakuntia. Tapahtuma on olemassa, että nuoret ja nuoret aikuiset voisivat kohdata Jumalan ja tulla täyteen intoa hänen valtakuntansa hyväksi. Jumalan valtakunta taas tulee näkyväksi kaikkialla, missä on sen kansalaisia. Käytännössä siis tapahtuman tarkoitus on se mitä tapahtuu tapahtuman jälkeen eri puolilla Suomea.
Kun kuulen tarinoita siitä, että nuoret ovat tapahtuman innoittamina alkaneet rukoilla paikkakuntansa puolesta, järjestää Nuoriso-Alfakurssin, mennä katsomaan vanhuksia ja niin edelleen, se innostaa minua eniten."