Terveisiä Etelä-Afrikasta osa 2

Matkamme Durbaniin, Etelä-Afrikkaan oli monella tavalla sydäntäsärkevä, mutta samalla myös rohkaiseva ja ennen kaikkea haastava. Oli sydäntäsärkevää nähdä elinolosuhteita, joissa monet kaikista köyhimmät asuivat: Eräässä pienessä 10 neliön huoneessa asui 16 ihmistä. Oli rohkaisevaa nähdä miten anteliaita ihmisiä Etelä-Afrikkalaiset ovat: Vaikka monellakaan ei ole paljoa, niin siitä vähästäkin he haluavat jakaa toisille. Matkan aikana minua haastoivat eri kristityt esimerkillään, joista haluan nyt kertoa. 

Matkan aikana palvelimme Oasis -seurakunnan (Keidasseurakunta) ja Seed Of Hope -järjestön yhteydessä. Seed Of Hope toimii alueella jossa on eniten HIV -tartuntoja suhteessa asukaslukuun koko Etelä-Afrikassa. Kymmenen prosenttia Etelä-Afrikan asukkaista on saanut HIV -tartunnan. 

Seed Of Hope toimii alueella muuttaen yhteisöä parempaan; tuoden Jumalan valtakuntaa.

Suurelta osin valkoisista koostuva Oasis -seurakunta kokoontuu tällä hetkellä hyvämaineisen koulun juhlasalissa, mutta heillä on näky joka haastoi myös minua: He haluavat rakentaa kirkon/toimintakeskuksen aivan Seed Of Hopen läheisyyteen, jossa kaikkein eniten apua tarvitsevat ovat. 

Vaikka Apartheidin päättymisestä Etelä-Afrikassa on kulunut jo 15 vuotta, niin monetkaan valkoiset eivät ole koskaan käyneet mustien asuttamilla alueilla. Monella valkoiselle Oasis -seurakunnassa muutto tällaiselle alueelle on todellakin uskon hyppy ja vaatii paljon rohkeutta. 

Eräs Oasis -seurakunnan jäsenistä, kanadalainen lähetystyöntekijä Carl on asunut perheineen kolme vuotta Etelä-Afrikassa toimien Seed Of Hopen palveluksessa. Kotiin palattuamme saimme sähköpostin, jossa kerrottiin, että Carlin auto oli varastettu. Hän oli keskellä päivää mennyt Seed Of Hopen pihassa hakemaan autostaan jotain ja autolle saavuttuaan kolme miestä tuli hänen luoksensa. Carl kohteliaasti kysyi miehiltä, miten hän voi auttaa heitä. Tämän jälkeen yksi miehistä otti käsiaseen selkänsä takaa ja osoitti sitä Carlin päätä kohden vaatien auton avaimia, lompakkoa ja kännykkää. Tilanne oli nopeasti ohi ja onneksi Carlille ei käynyt mitenkään.

Kuunnellessani paikallisia kristittyjä ja pastoreita, kuulin heidän jatkuvasti sanovan, että Kristus seurakuntansa kautta on Durbanin toivo. Durban on kaupunki jossa asuu ehkä satoja tuhansia HIV -tartunnan saaneita, jossa monet elävät äärimmäisessä köyhyydessä, jossa illalla seitsemän jälkeen ei ole turvallista ulkoilla. 

Nähdessäni monien kristittyjen toimivan jopa oman henkensä uhalla, minä aloin pitää itseäni pelkurina. Meillä Turussa asiat ovat hyvin; meidän ei tarvitse pelätä henkemme puolesta julistaessamme evankeliumia, meillä ei ole massiivista HIV -ongelmaa, ei Durbanin mittakaavan mukaista rikollisuutta, eikä äärimmäistä köyhyyttä. Silti samalla kun kaupungin evankeliointi innostaa minua, se myös pelottaa. 

Jos olet kaltaiseni "pelkuri", niin rohkaiskoon Paavalin kirje efesolaisille meitä. Paavali kirjoitti toisen luvun alussa, että me olimme toivottamassa tilanteessa syntiemme tähden; ansaitsimme Jumalan vihan. Onneksemme Jumala osoitti armonsa Kristuksessa, antaen meille pelastuksen. Tämän lisäksi hän valmisti meille mahdollisuuden tehdä hyviä tekoja, kuten 8:ssa jakeessa Paavali kirjoitti: Hän rakasti ensin meitä, jotta me voisimme rakastaa.

Kolmannessa luvussa Paavali rukoilee seurakunnan puolesta, että Jumala sanomattomassa kirkkaudessaan vahvistaisi ja voimistaisi seurakunnan sisäistä olemusta. Rukouksessa hän myös maalaa kuvan, kuinka Kristus on rakkauden kallio ja rakkauden ravinnollinen maaperä, johon meidät kristityt on istutettu. Paavali päättää rukouksen sanoen, että Jumala tekee meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään enemmän kuin osamme kuvitella. 

Tämä rohkaisee minua, koska kyse ei olekaan minusta. Kristus pelasti meidät, Kristus mahdollisti hyvien tekojen tekemisen. Kristus ja Hänen rakkautensa on se kallio ja maaperä johon meidät on istutettu, ja josta voimme ammentaa rakkautta. Kristus on se joka meissä ja meidän kautta pystyy tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme kuvitella. Kyse on vain Kristuksesta. Meidän rooliksi jää vain nöyrtyä Hänen tahtoonsa. Seurakunta on Turun toivo! Ei siksi, että me kristittyinä olemme jotenkin erikoisia, vaan siksi, että Kristus voi!

Enää ei pelota niin paljon.

-Teemu

Terveisiä Afrikasta!

Matka oli hyvä ja selvittiin kaikki hengissä kotia saakka. Mulle Jumala puhui yhdestä asiasta, ja koen että Jumala haluaa sanoa sen meille kaikille.

Luin Markuksen kirjoituksen: “God is good - all the time!”(pari kirjotusta alempana) ja huomasin, että sattumalta tämä koskee pikkusen samaa aihetta. Markus mainitsi, että n. 80-100% sairaista paranee rukouksen kautta, kun taas Suomessa luku on n. 5%. Miksi se on näin ja mistä se kertoo?

Ollessani matkalla aktiopaikalle Etelä-Afrikan köyhillä maalaisseuduilla, näin tosi paljon ihmisiä, jotka olivat todella iloisia ja hymyileviä. He todella välittivät ja huolehtivat toisistaan - jopa naapureistaan. Rakkaus oli hämmästyttävän suuressa asemassa siellä. Lähes kaikkia heistä yhdistää kaksi asiaa: Usko ja köyhyys.

Heillä ei ole rahaa, ei yleellisyyksiä, eikä sitä materiaalin määrää, mikä monella meistä on, joten me helposti ajattelemme, että “voi kun heillä menee huonosti, sääli...” Mutta todellisuudessa heillä on asiat PALJON paremmin kuin monilla meistä länsimaalaisista.

Afrikassa uskovia on todella paljon, ja kirkkojakin on huomattava määrä ja kirkoilla on päätösvaltaa kaupungin asioihin. Nimittäin monilla ihmisillä ei Afrikassa ole paljoa muuta kuin usko Jumalaan. Jokainen päivä heidän täytyy jättää Herran haltuun, ja luottaa kaikessa häneen, koskaan he eivät voi tietää, onko ruokaa pöydässä tai että koska he tai joku läheinen joutuu luopumaan elämästään rikollisuuden, tautien tai muun syyn takia. Jumala on heitä todella lähellä ja se heijastuu heistä rakkautena ja iloisuutena. Mä oikeesti kiitän Jumalaa siitä armosta ja rakkaudesta, joka on näitä ihmisiä niin lähellä.

Jumalan tahto on, että mekin voitais elää lähellä Jumalaa ja joka päivä luottaa häneen ja olla täynnä sitä rakkautta, joka on lähtöisin Jumalasta. Jumalassa meillä on tie, totuus ja elämä. Sitä ei löydy rahasta, työstä, eikä mistään muustakaan maallisesta. Jumala sanoo Sanassaan, että jos me etsitään Hänen tahtoaan, on meillä kaikki mitä me tarvitaan.

Rukoillaan että Jumala vois täyttää meiät hänen valtavalla rakkaudellaan. Ittessämme me ei voida tehdä mitään, ja niin kauan kun me ollaan maailmassa, me tullaan tekemään syntiä ja polvillamme anomaan anteeksiantoa. Mutta me kelvataan Jumalalle tällaisinaan. Muuta me ei tarvita, ku että annetaan Jumalalle lupa käyttää meitä hänen valtakuntansa hyväksi. Rakastetaan lähimmäisiämme ja osoitetaan se teoin ja ollaan siunaukseksi siellä, missä me ikinä ollaankaan. Annetaan Jumalalle tilaa meiän arjesta ja luotetaan koko sydämestämme Häneen. Kiitos Jumalalle kaikesta siitä armosta ja rakkaudesta, joka on meiän yllä.

“Eräs rikas nainen maailmanmatkallaan näki lähetystyöntekijänaisen hoitavan spitaalisen vammoja ja totesi inhoten: 'Minä en tekisi moista edes miljoonasta'. Lähetystyöntekijä kääntyi häneen päin, hymyili ja sanoi: 'En minäkään.' “

Siunausta!

Roni Zidbeck
Roni on seurakuntamme nuoria ja aloittaa siviilipalveluksen seurakunnassamme elokuussa.

Hyvää käymistä

Muistan miten kivaa oli lapsena vapun lähestyessä seurata, miten mummun pullottamissa simapulloissa rusinat nousivat pintaan. Kun kasvoin vähän isommaksi, sain tietää, että ilmiö liittyi jollakin tavalla siman käymiseen.

Tuntuu siltä, että jotakin on tapahtunut myös meidän parissa kesän aikana. Olemme kesän jumalanpalveluksissa rohkaisseet toisiamme koskettamaan Jeesusta ja antamaan hänen vaikuttaa meissä muutosta. Ja sitä on toden totta tapahtunut!

Olen saanut kuulla toisilta ja huomata itsessänikin, että on alkanut tapahtua samanlaista hyvää käymistä kuin simapullossa: pullon pohjalta on alkanut nousta pintaan erilaisia asioita, toiset kivoja, toiset ei niin kovin kivoja.

Ne ei niin kivat jutut kannattaa poimia pois ja käsitellä yhdessä Jeesuksen kanssa ja antaa hänen sitten hävittää ne, etteivät ne joudu takaisin pulloomme. Oli ne sitten vanhoja katkeruuksia tai anteeksiantamattomuuksia tai haavoja, joita olemme hautoneet. Tai muita asioita elämässämme, jotka murehduttavat Herraa.

Hyvät rusinat pulloissamme taas yleensä ovat sellaisia,että niistä on iloa muillekin, eli ne on tarkoitettu eteenpäin jaettaviksi.

Mummu kävi aina silloin tällöin raottamassa simapullojen korkkia. Käyminen oli nimittäin joskus niin voimakasta, että korkit olisivat sinkoilleet ilmaan, ellei hän olisi helpottanut painetta. Oli pulloissamme sitten hyvän- tai pahanmakuisia rusinoita, eihän anneta kesän jälkeenkään paineen kasvaa liian suureksi. Korkataan ajoissa!

Terveisin Sirkka

God is good - all the time!

Innostun aina, kun kuulen kertomuksia Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta. Siksi ajattelin jakaa myös sinun kanssasi pari juttua, jotka tarttuivat mukaani New Wine -tapahtumasta.

HIV-positiivisen lapsen parantuminen
Himoksella järjestetyn New Wine -kesätapahtuman pääpuhujat olivat tänä vuonna Bruce Collins (Englanti) ja Kjell-Axel Johansson (Ruotsi). Viimeisten neljän vuoden aikana he ovat vierailleet tiheään tahtiin Afrikassa ja Kiinassa.

Kjell-Axel kertoi heidän vierailustaan erääseen afrikkalaiseen seurakuntaan, joka pitää huolta 600 lapsesta, jotka ovat jääneet orvoiksi heidän vanhempiensa kuoltua AIDSiin. Eräällä reissullaan he olivat tavanneet pienen pojan, joka oli ennen heidän vierailuaan kaatunut silmälleen avoimeen säilyketölkkiin. Tölkin pystyssä ollut kansi oli viiltänyt pojan silmän keskeltä kahtia. Hän oli menettänyt näkönsä välittömästi.

Kun Kjell-Axel oli tavannut pojan, pojan silmä oli ollut ruskea, sokea ja tuijottanut koko ajan samaan pisteeseen. Kjell-Axel ja Bruce olivat rukoilleet pojalle parantumista. Parantuminen ei ollut tapahtunut välittömästi, mutta joka tapauksessa seuraavan vierailun aikana pojan silmä oli ollut täysin kunnossa!

Kiinalaisen miehen pelastuminen
Kiinan reissullaan Bruce ja Kjell-Axel olivat tavanneet erään seurakunnan johtajan, jonka kanssa oli syntynyt keskustelu siitä, miten tämä oli pelastunut. Kiinassa on kuulemma uskovien piirissä tapana kertoilla näitä tarinoita - ja nyt ymmärrän miksi.

Mies oli kertonut, että vielä 6 vuotta sitten hän oli onnellinen kommunistipuolueen jäsen. Hä oli työskennellyt tehtaassa. Sitten hän oli pudonnut erääseen tehtaan koneeseen, joka oli jauhanut puolet hänen kehostaan murskaksi. Mies oli kuollut välittömästi (luit oikein).

Seuraava miehen muistikuva oli jostakin "rajan toiselta puolelta", jossa enkeli oli tullut sanomaan hänelle, että hänen ei pidä vielä tulla tänne, koska muutoin hän joutuu helvettiin, koska hän ei usko Jeesukseen.

Miehen kuolemasta oli kulunut jo useampia tunteja, joiden aikana oli järjestetty jonkinlaiset ruumiinvalvojaiset. Ruumis oli jätetty nähtäväksi paperi kasvoillaan (kiinalainen tapa). Lähimmät sukulaiset olivat jo jättäneet jäähyväiset.

Miehen uskova täti oli kuitenkin tehnyt jotakin hieman epätavallista: hän oli saarnannut vainajalle kaksi tuntia yhteen soittoon: "Sinun täytyy uskoa Jeesukseen tai menet helvettiin." Ja tämän kahden tunnin saarnasession jälkeen mies oli herännyt. Neljän päivän sisällä tapahtuneesta miehen murskautuneet luut olivat parantuneet täysin. Kuulemma ainoa juttu, mikä koko onnettomuudesta oli jäänyt jäljelle, oli "pientä kihelmöintiä ja ajoittaista tunnottomuutta sormen päissä."

Niin... ja mies kumma kyllä tuli myös uskoon.

Miten suhtautua tällaisiin tarinoihin?
Joskus edellä kertomieni tarinoiden kaltaiset jutut ärsyttävät meitä. Miten niihin tulisi suhtautua? Voiko tuollaista edes uskoa tapahtuneen?

Itseäni helpottaa suunnattomasti se, että tunnen heput, jotka tarinat kertoivat. Luotan heihin. Bruce on jäyhä englantilaismies ja Kjell-Axel on ruotsalainen rauhallisuuden perikuva. Kummassakaan miehessä ei ole rahtustakaan show-miehen leimaa.

Miksi vastaavanlaisia tapahtumia ei sitten nähdä länsimaissa kovinkaan usein? Bruce kertoi, että sairaiden puolesta rukoiltaessa onnistumisprosentti Afrikassa ja Kiinassa on 80-100, kun itse arvioisin sen Suomessa noin 5 prosenttiin. Eikö Jumala halua parantaa länsimaalaisia?

Ajattelen, että yksi suurimmista esteistämme on ristiriitainen maailmankuvamme, joka opettaa meidät etsimään vastauksia vain tämänpuoleisesta (koska muuta ei ole) ja luottamaan vain siihen, mitä voimme nähdä ja tieteellisesti todeta. Samalla kuitenkin kristittyinä uskomme Jumalaan.

Seurauksena on kummallinen yhdistelmä, joka normaalisti toimii siten, että liitämme kaikki ihmeenomaiset asiat kuolemanjälkeiseen elämään sen sijasta, että ajattelisimme ns. ihmeiden olevan mahdollisia jo nyt. Meiltä puuttuu sekä halua että uskoa ojentautua sen mukaan, mitä näemme Raamatusta todeksi. Emme rukoile sairaiden puolesta. Emme tule itse rukoiltaviksi, kun sairastamme. Ja ehdottomasti emme rukoile useammin kuin kerran jonkin sairaan puolesta.

Olen päättänyt itse kulkea tässä kohden vastavirtaan. Aion rukoilla rohkeasti sairaiden puolesta. Jo nyt olen huomannut, että se kannattaa, koska moni on parantunut (monen jäädessä myös sairaaksi). Aion tehdä sen ilman syyllistämistä tai syyllistymistä. Aion olla avoin ja opetella luottamaan Jumalan hyvyyteen ja voimaan.

Rohkeutta päivääsi

Markus

Terveisiä New Wine -tapahtumasta

On se vaan niin, että tämä on vuoden paras hengellinen tapahtuma. Missä muualla voi lomailla hyvässä seurassa ja kokea tosi paljon Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä? Missä muualla voi tulla jatkuvasti positiivisesti yllätetyksi siitä, mitä Jumala tekee?

Tänä aamuna 7 nuorta teki uskonratkaisun ja lähti seuraamaan Jeesusta. Eilen illalla parani useita ihmisiä. Kaiken lisäksi, tapahtumaan tultuani, olen saanut itse rukoilla jo kahdelle ihmiselle parantumista. Odotan innolla kuulevani, mitä Herra tekee.

Jos sinulla ei ole viikonloppuna menoja, tule tänne Himokselle. Lisätietoja saat netistä: http://www.new-wine-finland.net.

Terkuin

Markus

Tiskivuorossa

Kesän kynnyksellä astianpesukoneemme teki lakon. Jälleen kerran ja tällä kertaa ilmeisen lopullisen - ja tietysti juuri perhejuhlien aattona. Koska emme halunneet tehdä hätiköityä ostopäätöstä kiireessä juhlavalmistelujen keskellä, päätimme siirtää uuden koneen hankkimista
vähän tuonnemmaksi.

Mutta miten pärjätä uuden koneen hankintaan asti? Ajatus arjesta ilman tätä nykyajan mukavuutta tuntui siltä kuin olisimme ilmoittautuneet mukaan Selviytyjät-ohjelmaan. Emme tosin lähtisi sinnittelemään autiolle saarelle extreme-olosuhteisiin, mutta päätyisimme kuitenkin epämukavaan tilanteeseen, jossa joutuisimme itse hartiavoimin tekemään työn, jonka kone tähän asti oli hoitanut.

Nyt on heinäkuu kulunut jo pitkälle, eikä meillä edelleenkään ole uutta astianpesukonetta. Yllätykseksemme olemme selviytyneet loistavasti. Jäimme siis henkiin! Kokemus on ollut vapauttava: on siis todistettavasti olemassa ainakin yksi sähkölaite, josta emme ole
riippuvaisia. Päinvastoin kuin luulisi, uusi konevapaa vyöhyke keittiössämme onkin tuntunut lisäävän elämämme vapautta ja rentoutta. Kun astianpesukone ei enää ole hengittämässä niskaamme ja odottamassa päivittäistä annostaan, tavaksemme on tullut keräillä tiskattavaa
useamman päivän ajan. Samalla kykymme sietää keskeneräisyyttä on kasvanut roppakaupalla. Vasta siinä vaiheessa kun lautaspinot tiskipöydällä alkavat uhkaavasti huojua, on aika tarttua toimeen. Kuumaa vettä altaaseen, kunnon ruiskaus tiskiainetta, tukeva ote harjasta ja
siitä se lähtee!

Ja niin on tiedossa jälleen tovi kiireetöntä aikaa, jota on yllättäen tullut jostakin ennen niin ohjelmoituihin päiviini. Aikaa, jolloin voin rauhassa uppoutua omiin ajatuksiini, samalla kun käteni tekevät koneellisesti työtä siirtäen likaisia astioita pesualtaaseen, pyörittäen harjaa, nostaen pestyjä astioita huuhdeltaviksi ja huuhdeltuja kuivumaan. Mutta ei siinä kaikki. Muutaman kerran jälkeen aloin ymmärtää, että en ollut tiskialtaan äärellä yksin. Joku seisoi siinä lähelläni, näkymättömänä mutta tuttuna. Joku joka oli jo pitkään kaivannut saada huomiotani ja aikaani. Hän oli huomannut, että päivieni juoksussa oli nyt vihdoinkin hetki, jolloin korvani olivat avoinna kuulemaan ja sydämeni valmiina vastaanottamaan asioita, joita hän halusi
minulle puhua. Joku joka tuli ja liittyi seuraani ja on siitä lähtien sekä pessyt että huuhdellut siinä minun rinnallani. Mutta ei astioita, vaan sydäntäni. Ja kuivannut, nimittäin kyyneleitäni.

Siinä tiskialtaan höyryjen äärellä mieleeni nousi myös muistikuva henkilöstä, josta olin joskus kuullut ja lukenut. Veli Laurentiushan oli tehnyt tämän saman löydön jo kauan ennen minua. Hän oli vaatimaton maallikkoveli ranskalaisessa luostarissa 1600-luvulla, jolta monet tulivat etsimään hengellistä viisautta. Sitä hän ammensi hetkistä Herran kanssa - tiskialtaan ääressä ja muissa arkipäiväisissä keittiöaskareissa. Olin aina kummastellut tämän miehen elämää ja valintoja. Mutta nyt alan aavistaa viisauden hänen toimintansa takana. Saattaa olla, että meille ei ihan lähiaikoina tulekaan uutta astianpesukonetta.

Terveisin

Sirkka

Elämäsi kaksi tärkeintä oivallusta

1. Jumalan rakkauden ja armon hyväksyminen
Joiltakin tuntuu puuttuvan luontainen kyky ymmärtää, että kaikilla teoilla on seurauksensa. Ainakin minulta se puuttui, kun istuimme pieninä poikina isonveljeni kanssa saunassa. Minä olin vaahtosammutin ja veljeni hieman isompi, kun päätimme pissata kiukaalle. Ajatus ei ollut kovinkaan fiksu, koska meinasimme tukehtua löyhkään, joka syntyi virtsan höyrystyessä. Kaiken lisäksi saimme vanhemmilta piiskaa (se oli siihen aikaan vielä luvallista) ja jouduimme pesemään koko saunan ja kiuaskivet.

Voi olla, että koska jo varhaisessa vaiheessa opimme, että kaikilla teoilla on seurauksena, meidän on vaikea ottaa vastaan Jumalan ehdotonta rakkautta ja armoa. Jokainen meistä kysyy tuon tuostakin kysymystä: "Voiko Jumala rakastaa minua, vaikka olen toiminut väärin?" Olemme oppineet, että ihmisten kohdalla rakkaus tuntuu rajoittuvan sen mukaan, miten itse toimimme, ja niin me pelkäämme, että Jumalan kohdalla se on vielä rajoittuneempaa, koska emme tunne häntä kovin hyvin.

Jumalan ehdottoman rakkauden ja armon hyväksyminen on ollut yksi elämäni vaikeimmista asioista – ja pelkäänpä, että se ei ole mennyt aivan vieläkään perille. Samalla tiedän, että olen edistynyt huimasti. Tiedän nyt, että Kristuksessa tarjotun rakkauden ja armon vastaanottaminen on kristillisen elämän tärkein asia, ensimmäisenä laskettava perustuskivi, jonka päälle kaikki muu rakentuu.

Jumalan armon ja rakkauden hyväksyminen tarkoittaa käytännössä sen ymmärtämistä, että sinä et pelastanut tai pelasta itseäsi. Et nyt, etkä silloin kun lankeat syntiin. Tyypillistähän on se, että kun lankeat, alat syytellä itseäsi, etkä usko, että Jumala voi rakastaa sinua ennen kuin olet kierinyt itsesyytöksissä tarpeeksi kauan.

Paavali kirjoittaa: ”Armosta te olette pelastetut – uskon kautta. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8,9).

Paavali kertoo, että sinä et pelastanut itseäsi. Et tehnyt aloitetta pelastuaksesi, etkä myöskään omalla toiminnallasi ansainnut pelastumista. Aloite tuli Jumalalta (ei ole lähtöisin teistä) ja pelastus oli Jumalan lahja (Armosta te olette, se on Jumalan lahja). Niin kauan, kun et hyväksy tätä, elät kurjaa elämää epäonnistumisesta ja syyllisyydestä toiseen. Mutta kun hyväksyt sen, elämäsi alkaa muuttua Kristuksen kaltaisuuteen (palaamme tähän myöhemmin).

Kuuntele tarkasti: Raamatun mukaan ainoa synti, joka ihmisen kadottaa, on se, että Jumalan armo ei hänelle kelpaa. Tästä ainoasta kadottavasta synnistä puhuvat ne Heprealaiskirjeen kohdat, joissa puhutaan tahallisesta synnin tekemisestä (asiayhteyden perusteella tahallisen synnin tekemisessä on kysymys uskosta luopumisesta, Hepr. 10:26, 38, 39).

Armo on meille vaikea asia, koska se tuhoaa ylpeytemme ja riisuu meidät aseista. Oma valintani on ollut heittäytyä kokonaan Jumalan armon varaan, vaikka se tuntuu luonnottomalta valinnalta. Ennen kuin hyväksyt Jumalan armon ja rakkauden, et pysty elämään täyttä elämää Jumalan kanssa.

2. Jumalan (armon) varassa eläminen
Tiedätkö, että sinun suurin ongelmasi suhteessa Jumalaan ei ole se, että ryyppäät, poltat tupakkaa, harrastat kyseenalaista parisuhdetoimintaa, varastat tai valehtelet? Suurin ongelmasi ei ole myöskään se, että et ole rukoillut tarpeeksi tai lukenut Raamattua tarpeeksi tai käynyt kirkossa tarpeeksi tai toteuttanut jotakin muuta uskonnollista velvoitettasi tarpeeksi. Itse asiassa mikään edellä mainitsemistani jutuista ei tule lähellekään suurinta ongelmaasi. Kuitenkin juuri edellä mainittujen asioiden kanssa kamppailemme monesti suurimman osan ajastamme.

Suurin ongelmasi suhteessa Jumalaan on se, että yrität elää elämääsi itsenäisesti ja riippumattomasti, irrallaan hänestä. Toisin sanottuna yrität elää ilman Jumalaa! Ja tämä näyttäytyy joko piittaamattomuutena Jumalasta (en välitä pätkääkään siitä, mitä Jumala sanoo), luottamuksen puutteena (en usko, että Jumala tahtoo parastani) tai uskonnollisena suorittamisena (minun täytyy lukea Raamattua ja rukoilla kelvatakseni). Kyllä, uskonnollinen suorittaminenkin voi nousta ihmisen itseriittoisuudesta, vaikka Raamatun lukemisessa, rukouksessa ja kirkossa käymisessä ei mitään pahaa sinänsä olekaan. Voi olla, että teemme näitä asioita täyttääksemme jonkin mittarin, jolla mittaamme oman elämämme kelpaavuutta Jumalalle, itsellemme ja toisille ihmisille – emme rakkaudesta ja sydämen halusta.

Raamatusta löytyy yksi porukka, jotka olivat mestareita tässä: galatalaiset. Kuuntele, mitä Paavali kirjoittaa heille: ”Älykääpiö-galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?” (Gal. 3:1-5)

Tekstissä Paavali kysyy suoraan galatalaisilta, tuliko pelastus (= Hengen saaminen) heidän osakseen noudattamalla juutalaista lakia vai Jumalan lahjana, uskon kautta. Paavalin vahva vastaus tähän retoriseen kysymykseen on: ”pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.” Galatalaiset olivat aloittaneet uskonelämänsä Jumalan armon varassa, mutta pian sen jälkeen todenneet, että heidän täytyy pärjätä omillaan. Sen sijaan, että he olisivat turvanneet Jumalaan itseensä, he alkoivat suorittaa asioita, joiden avulla he yrittivät osoittautua Jumalalle kelpaaviksi. Tuntuuko tutulta? Niin moni meistä ajattelee, että olemme kyllä armosta pelastettuja uskoon, mutta uskossa ollessa meidän täytyy pärjätä omillamme ja olla kilttejä tyttöjä ja poikia! Galatalaiset vaihtoivat armon varassa elämisen käskyihin, mikä on täsmälleen sama asia, jonka monet kristityt tekevät tänäkin päivänä.

Keväällä 1995 olin lukulomalla - siis lukemassa kirjoituksiin. Eräänä päivänä isä ja äiti soittivat minulle ja kertoivat ostaneensa koiran. Söpöksi nimetty poikakoira oli ihanan pieni karvapallero, joka makasi kainaloni alla sillä välin, kun luin matikkaa. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun Söpö kasvoi isommaksi. Tietyssä iässä sen halut heräsivät. Lääh… Lääh… Ja niin sattui se kohdalle se nolopäivä, jolloin vieraamme jalka tuntui liian kiinnostavalta… Ja niin Söpö-parka laitettiin liekaan tai oven taakse, jotta se ei enää raiskaisi vieraitamme. Aina välillä se kuitenkin pääsi irti ja oli heti jonkun jalassa kiinni.

Monet meistä uskovista laittavat itsensä koiran talutushihnaan, sitovat elämänsä erilaisiin sääntöihin ja lakeihin sen suhteen, mitä uskovat saavat tehdä ja mitä eivät. Elämästä tulee välittömästi vaikeaa: yrittämistä, syyllisyyttä – ja pakkomiellettä. Välillä pääsemme talutushihnasta irti ja juoksemme saman tien ahmimaan syntiä. Ja taas kiinnitämme itsemme liekaan ja hetken aikaa menee hyvin, kunnes taas juoksemme riettaasti lätäkköön läiskimään. Elämme jakomielitautisessa tilanteessa, jossa sitä hyvää, jota haluamme tehdä, emme tee ja sitä pahaa, jonka haluaisimme jättää tekemättä, teemme: ”En ajattele sitä likaista ajatusta! En ajattele sitä! Mitä ajatusta? No, sitä likaista ajatusta! Voi ei, ajattelin juuri likaisia asioita!”

Ratkaisu tähän tilanteeseen ei ole oman yrittämisen lisääminen, vaan se, että annamme itsemme entistä vahvemmin Jumalan armon turviin ja alamme elää entistä vahvemmin elämäämme riippuvaisina hänestä, hänen Henkensä voimassa. Paavali kirjoittaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room. 8:1-4)

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että koiran laittaminen talutushihnaan tai oven taakse ei toimi. Ihmisestä ei tule Jumalalle kelpaavaa lakia tottelemalla, sillä tämä johtaa meidät keskittymään taudin oireisiin sisällämme kytevän todellisen ongelman sijasta. Ja mikä se todellinen ongelmamme olikaan? Se, että yritämme elää itsenäisinä, Jumalasta riippumatonta elämää. Yritämme tehdä omat fiksut valintamme ja pärjätä omillamme. Ja usein tämä näyttäytyy omatekoisena pyhyytenä, jonka vain harva tunnistaa sellaiseksi. Kummallista: voimme yrittää palvella Jumalaa tekemällä itse asiassa syntiä.

Salaisuus: Vapaus synnistä löytyy armon varassa elämisestä. Kun teen syntiä, heittäydyn entistä vahvemmin Jumalan armon turviin. Tiedän, että tämä kuulostaa hassulta, mutta muista, että suurin ongelmasi ei ole jokin väärä toimintatapa, vaan riippumattomuus ja itseriittoisuus, joka saa sinut ajattelemaan, että elämä Jumalasta irrallaan on ylipäätänsä mahdollista. Tämä oli myös se ensimmäinen synti, jonka Aatami ja Eeva tekivät. He kuvittelivat voivansa elää ilman Jumalaa.

Jumalan varassa eläminen on riippuvaisuutta Jumalasta ja täyttä luottamista hänen hyvyyteensä, rakkauteensa ja armoonsa sinua kohtaan. Kun heittäydyt hänen varaansa, alat eheytyä. Alat rakastaa häntä, koska hänen rakkautensa pääsee vihdoin ja viimein koskettamaan sinua. Ja tässä kohtaa myös synti alkaa päästää otettaan sinusta.

Ennen kuin rukoilet
Jumala haluaa elää elävässä suhteessa sinun kanssasi. Hän ei tahdo, että elämäsi hänen kanssaan on pelkkää sääntöjen noudattamista, kirjan lukemista tai muodollisia rukouksia. Hän haluaa puhua sinulle, kuunnella sinua ja rakastaa sinua. Tämä suhde on mahdollinen vain silloin, kun alat elää elämääsi Jumalan armon varassa, riippuvaisena hänestä. Kun työnnät syrjään oman yrittämisesi ja oman itseriittoisuutesi. Tällöin saat elää elämää, joka on täyttä elämää sellaisena kuin Jumala tarkoitti sen.

Armo ei tarkoita sitä, että Jumala ottaa sinut vastenmielisesti ikään kuin pakosta lähelleen, vaan sitä, että hän rakastaa sinua ja on sinun puolellasi. Vain armo voi korjata sisimpäsi niin, että sinä et enää syntiä tee.

Terveisin

Markus

Hyvää kesää!

Olen aina rakastanut vuodenajoista kevättä ja kesää. Molemmat vuodenajat
kuvaavat minulle eri asioita. Kevät muistuttaa minua aina jonkin uuden
alkamisesta. Keväällä puihin puhkeaa uusia silmuja, pimeys väistyy ja
valo lisääntyy. Kevät saa minut jotenkin uudella tavalla elämään. Talvi
ja pimeys ovat takana. Erityisesti tänä keväänä olen huomannut, miten
Jumala on sydämessäni tehnyt uusia asioita. Näen uudella tavalla Jumalan
luomia värejä, miten ne nyt varsinkin kevätaikana näkyvät luonnossa.
Uusien asioiden esiin tuleminen ei kuitenkaan ole aina kivutonta. Ensin
pitää jonkin kuolla, että uutta voi syntyä. Sanoohan Jeesuskin
Sanassaan, että jos nisunjyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää
yksin, mutta jo se kuolee, niin se tuottaa paljon heldelmää (Joh.12:24).
Kuolemisprosessi ei ole koskaan helppo, mutta kun siihen suostumme, niin
me saamme alkaa kantaa hedelmää.

Kesä puhuu minulle elämästä. Kesällä luonto kukoistaa, linnut laulavat
ja valo lisääntyy. Nautin suunnattomasti valosta. Se taas muistuttaa
minua siitä, miten Jumala on meidän valomme. Kun aina kaikessa käännymme
Hänen puoleensa, ja teemme Hänen tahtonsa, vaellamme valossa. Jeesushan
sanoo Sanassaan, että meidän tulee seurata Häntä, sillä Hän on valkeus,
ja että se, joka Häntä seuraa, ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on
oleva elämän valkeus (Joh. 8:12). Saamme loistaa Jumalan valoa, kun
seuraamme Häntä kaikessa. Jeesus on myös elämä. Hänen puoleensa
kääntymällä saamme kaiken, mitä tarvitsemme. Hän on tullut antamaan
meille elämän, yltäkylläisen elämän. Se on valtava lupaus. Saamme elää
yltäkylläistä elämää jo nyt Hänen yhteydessään.

Vuodenajoista kesä on minusta kaikkein monipuolisin. Kesä tuo vihreyttä,
taivaan virvoittavia sateita ja ennen kaikkea lämpöä! Saakoon myös
Jumala istuttaa meidän sydämiimme uusia alkuja, virvoittaa meidän
sydämiämme sateillaan ja antakoon Hän armonsa auringon paistaa sydämiimme.

Terveisin Marika

Alussa oli sana...

blogi

"Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala."

 

Näillä sanoilla alkaa Johanneksen evankeliumi, jota seurakunnassamme tutkimme tämän kesän aikana. – Tule mukaan rikastuttamaan suhdettasi Jumalaan, kuuntelemaan hänen ääntänsä, juttelemaan hänen kanssaan ja tekemään sekä pieniä että suurempia palveluksia hänelle kesän aikana.

 

Minä etsin kätköistäni uuden uutukaisen ja kauniin uudentestamentin, joka on sekä suomeksi, että englanniksi. Se kulkee kätevästi mukana kaikissa kesän riennoissa ja voin missä tahansa pysähtyä hetkeksi lukemaan Johanneksen evankeliumia. Tavoitteeni on lukea se kerran läpi englanniksi ja useamman kerran suomeksi. – Haastan sinut mukaan!

 

Alussa oli Sana ja Sana oli Jumala. – Siis jossakin on alku ja se merkitsee sitä, että jotakin oli ennen meitä ihmisiä. Niin ja se merkitsee myös sitä, että jo ennen alkua oli Jumala. Jumala, joka laittoi kaiken alulle.

Toisaalta niin järkeen käypää ja toisaalta aivan käsittämätöntä. Iankaikkisuus on sana ja käsite, joka avautuu näissä Johanneksen evankeliumin alkusanoissa. Iankaikkisuus on asia, joka tuntuu olevan aivan liian suuri juttu ihmisen pienen pään käsitettäväksi. – Ehkäpä juuri siksi monet sanovat ettei Jumalaa ole. On liian käsittämätöntä, että ennen alkua voisi olla jotakin. Joten ei anneta Jumalan aloittaa, häntä ei ole ja silloinhan ei ole mitään ongelmaakaan. – Loogista tai sitten ei?

Meille lukemattomille ihmisille tämä on taasen yksi suurin syy uskoa Jumalaan. Täytyy olla jotain suurempaa ja viisaampaa kuin me, jotta on voinut syntyä jotain näin käsittämätöntä. Niin ja vielä tuo iankaikkisuus, siis loputon aika taaksepäin ja tästä hetkestä eteenpäin. Ihmisen vaikea ymmärtää, mutta täysin Jumalan hallinnassa ja hoidossa.

 

Jumala, joka ilmaisee jotain tällaista itsestään Johanneksen evankeliumin alkusanoissa, tahtoo viettää kesän sinun kanssasi. Älä käännä selkääsi elämäsi tarjoukselle, vaan tartu siihen ja koe erilainen kesä.

Ota Johanneksen evankeliumi kesälukemistoosi ja sen äärellä pysähdy kuuntelemaan Jumalan puhetta juuri sinulle ja sinua varten.

 

Lämmintä kesää sinulle kuunnellen, jutellen ja palvellen.

 

Terveisin Jopi

Pelastus on Jumalan lahja

Elämä on jännä juttu

Viimeiset kuukaudet ovat olleet todella kiireisiä elämässämme. Ansku valmistui lääkäriksi toukokuun lopussa ja luonnollisesti hänen aikansa meni pitkälti opintojen päättämiseen. Opiskelujen päättämisen lisäksi Ansku on palvellut uskollisesti entiseen tapaan seurakunnassa. Arvostan hänen rakkauttaan ja intoa paikallisseurakuntaa kohtaan. 

Samalla itselläni on ollut monella tapaa tavallista kiireisempi kevät. Tuntuu oudolta sanoa, että kaiken tämän hullun myllyn keskellä olen oppinut nauttimaan elämästä entistä enemmän. En usko sen johtuvan kiireisestä elämän vaiheesta, koska viimeiseen puoleen vuoteen mahtuu hetkiä jolloin olen ollut todella väsynyt. Ennemminkin syynä on juuri nautinnon löytäminen erilaisissa, hyvin arkisissakin hetkissä. 

Se on jännä juttu, miten yhteen päivään voi mahtua oudon erilaisia tilanteita. Esimerkiksi muutama viikko sitten tiistaipäiväni koostui aivan ”random” tilanteista. Aamupäivän käytin kirkolla erilaisia toimistotöitä tehden. Iltapäiväni kului Alfakurssin opetusta valmistellessa. Alkuillasta laitoin autoni perään kirkon peräkärryn ja lähdin kohti Orikedon teollisuusaluetta. Tarkoituksenani oli noutaa sieltä erään yrityksen takana olevasta pusikosta kaksi isoa peltilevyä kauppatorin Slummia varten. Levyt olivat kuitenkin liian suuria kirkon kärryllä kuljetettavaksi, joten jouduimme jättämään levyt sinne pusikkoon. Orikedolta säntäsin opettamaan Alfakurssille, johon olin opetuksen valmistellut. Kurssille osallistuu muutama vastikään uskoontullut. Kurssin päätyttyä jouduin vielä piipahtamaan kirkolla, koska minun piti tehdä vielä yksi juttu toimistolla. Kello oli jo yli yhdeksän illalla. Kirkolle saavuttuani huomaan kirkon edessä olevan parkkeerattuna ison pakettiauton, jonka perässä olleessa peräkärryssä olivat juuri nuo samaiset peltilevyt, jotka aiemmin päivällä olimme joutuneet jättämään sinne Orikedon pusikkoon. Arkisia ihmeitä! Nukkumaan mennessä en voinut kuin ihmetellä, miten elämä voi olla jännää.

Muutama päivä myöhemmin vietin yhdessä kahdeksan muun kanssa vuorokauden asuen kauppatorille rakentamassamme slummissa. Ruokavalionamme oli pääasiassa linssejä ja riisiä. Päivällä poltin naamani auringossa ja yöllä minulla oli kylmä kesämakuupussissani. Kaiken sen keskellä nautin suunnattomasti niistä kymmenistä ja kymmenistä keskusteluista, joita sain vuorokauden aikana käydä ihmisten kanssa. Kaksi päivää slummin jälkeen osallistuin Anskun lääkärivala –tilaisuuteen, jossa nostimme maljan yli sadalle vastavalmistuneelle. Taas huomasin elämässä olen jänniä kontrasteja; ensin elän vuorokauden slummissa ja kaksi päivää myöhemmin istun puku päällä akateemisessa tilaisuudessa. 

Eilen, lauantaina minulla oli etuoikeus olla siunaamassa kahdeksan viikon ikäistä vauvaa. Illalla osallistuin Fuel.stationiin, jossa sain taas kokea elämän ihmeellisyyttä. Muutama henkilö yhdestä seurakuntamme solusta kertoivat Stationissa, kuinka he olivat lähteneet viikko takaperin kaupungille evankelioimaan. Pojat olivat innoissaan siitä, kuinka Jumala oli auttanut ja johdattanut heitä siellä. Innostuin. Puheen jälkeen eräs 16 –vuotias tuli luokseni kertoen, että ylistyksen aikana hänen nyrjähtänyt nilkkansa oli parantunut. Vielä Stationiin tullessa hän oli tuntenut kipua jalassaan. Upeaa!

Tänään sain olla juontamassa aamujumalanpalvelusta ja iltapäiväjumalanpalveluksessa johdin taas ylistystä. Molemmissa tilanteissa koin Pyhän Hengen läsnäoloa. 

Arkeni voi olla erilaista kuin sinun, mutta arki on aina arkea. En halua rohkaista ketään tulemaan kiireiseksi. Se ei ole hyvästä. Sen sijaan tahdon rohkaista sinua nauttimaan hetkestä. Jumala tahtoo meidän nauttivan elämästä täysin rinnoin. Elä hetkessä nauttien sen ihmeellisyydestä! Elämä on jännä juttu!

-Teemu

Les Miserables

Kesaloma on edennyt siihen vaiheeseen, etta en loyda enaa aan pisteita nappaimistolta. Ei vaiskaan: olemme Arjan kanssa Englannissa ja nappaimistolta ei yksinkertaisesti loydy skandinaavisia merkkeja.

Laki ja armo

Olimme eilen katsomassa Les Miserables -musikaalia, joka on pyorinyt Lontoossa 20 vuotta non-stoppina. Se oli musiikillisesti ja lavateknisesti mielestani tosi korkeatasoinen. Eniten minuun vaikutuksen teki kuitenkin tarina, joka koskee niin selvasti lakia ja armoa. Tarinassahan paahenkilolla, entisella rikollisella, on perassaan koko ajan yli-innokas poliisi, joka yrittaa saada taman takaisin vankilaan. Poliisi ei usko, etta paahenkilo voi muuttua. Nain kuitenkin tapahtuu Jumalan armon myota.

Armo muuttaa ihmisen - ei laki

Suosittelen siis, etta jos sinulla on tekemisen puutetta tai haluaisit ymmartaa armon ja lain eroa hieman paremmin, kay vuokraamassa jostakin leffavuokraamosta Les Miserables. Tarkkaile erityisesti sita, mita laki tekee ihmiselle ja miten Jumalan armo muuttaa ihmisen. Myos elokuva on hyva.

Lisaa armon kokemista kesaasi,

Markus

Ruumiillisesta harjoituksestakin on hyötyä...

Meikäläisellä alkoi loma. Tai itse asiassa ei oikeastaan vielä. Loma alkaa vasta torstaina, mutta kevät oli sen verran lennokas, että jäi vähän vapaita pitämättä. Käytännössä olen siis jo nyt lomalla.

Ranta(pallo)kuntoon
Hieman yli viikko sitten huomasin, että puntari osoitti kummallisia lukuja. Toiset laittavat itsensä rantakuntoon kesäksi, mutta minä olin lihonut! Ja paljon. Päätin lähteä välittömästi lenkille ja lenkkeily ei ole loppunut vieläkään. Olen juossut pientä ja vähän isompaa lenkkiä vähintään joka toinen päivä.

Juoksemisen myötä on tullut syötyä vähemmän, mikä on kai painon pudottamisen toinen kulmakivi. Paino onkin pudonnut hieman yli viikossa jo kohta kaksi kiloa. Joku sanoi, että lienee nestettä kaikki, mutta minä olen joka tapauksessa paremmalla mielellä.

Ruumiinkunto ruokkii sielua
Kun on mieli fyysisen rutistuksen myötä virkeämpi, henkinen puolikin kulkee astetta paremmilla kierroksilla. Joten sanoisin, että ruumiillisesta harjoituksestakin on hyötyä. Ja joskus siitä voi olla hyötyä myös rukouselämän ylläpitämiseen. Lenkillä kun voi rukoilla vaikka oman huohotuksensa tahtiin.

Kesälomaterveisin,

Markus

Lomalle Jeesuksen kanssa

Moni meistä odottaa kesää malttamattomana. On ihana lopettaa työt, opiskelut ja muut normaalit rutiinit - ja päästä lomalle vähäksi aikaa. Joillekin loma saattaa olla yhtäjaksoinen parin viikon tai kuukauden pätkä. Toisille se muodostuu useammista vapaaviikonlopuista työn lomassa. Joka tapauksessa tarvitsemme sitä, että pääsemme irti arjesta ja saamme ladata akkuja auringon ja grillimakkaran voimalla! Eikä tämän tunnustamisessa ole mitään pahaa. Lepo kuuluu Jumalan meille suunnittelemaan elämään.

Mutta miten käy jumalasuhteen?
Jumalasuhteen näkökulmasta kesään liittyy haaste: kun rikomme normaalit rutiinimme tarkoitukselle, turmelemme samalla helposti myös rutiinin, jonka olemme kehittäneet pitääksemme huolta jumalasuhteestamme. Emme käy enää kirkossa (ainakaan niin usein), Raamattu jää helpommin lukematta ja rukous jää kokonaan sikseen. Tuntuuko tutulta? Jotenkin ajatus jumalasuhteen hoitamisesta menee samaan koppaan työn kanssa ja jää taka-alalle kesällä. Syksyn tullen sitten kömmimme polvillamme takaisin kirkkoon ja ihmettelemme, miksi meillä on niin kurja olla.

Lomaile Jumalan kanssa
Mitäs jos tänä kesänä toimisimme toisin? Jumalasuhde tuo ainakin Raamatun mukaan elämäämme lepoa ja rauhaa, eikä suinkaan vie sitä pois. Loma ei ole lomaa jumalasuhteesta, vaan mahdollisuus lomailla yhdessä Jumalan kanssa.

Muutamia tukitoimenpiteitä
Kesällä rutiinimme muuttuvat, emmekä pääse kirkkoon yhtä usein esimerkiksi muualla vietettävien lomien tähden. Siksi haluaisin ehdottaa sinulle muutamia asioita, jotka auttavat sinua pitämään jumalasuhteesi elävänä kesälläkin.

• Laita kännykkä muistuttamaan sinua Jumalasta. Sirkka haastoi meitä jokin aika sitten muistuttamaan itseämme Jumalan läsnäolosta. Itse olen kokeillut tätä laittamalla kännykkäni soittamaan tiettyä laulua aina klo 12.00 ja klo 16.00 aikaan arkipäivisin. Sinä voit tehdä saman.
• Lue armontalon kesäblogia. Työntekijät kirjoittavat kesällä joka viikko yhden uuden jutun Armontalon kesäblogiin, jonka löydät osoitteista www.armontalo.org ja www.fuelyourlife.st. Jutut tulevat haastamaan meitä kaikkia Jumalan kohtaamiseen. Blogi aukeaa kesäkuun alussa ja sieltä löydät myös tiedot kaikesta toiminnastamme (toimintakalenteri).
• Kuuntele saarnoja netistä. Kesän saarnat Summer.stationissa torstaisin ja iltajumiksessa sunnuntaisin käsittelevät Jeesuksen ja erilaisten ihmisten kohtaamisia Johanneksen evankeliumissa. Tsemppaamme siis tosissamme Jumalan kohtaamiseen. Saarnojen ladattavat versiot löydät osoitteesta www.armontalo.org/saarnat. Niitä voit kuunnella vaikka toisesta maasta käsin.
• Hommaa raamatunlukuopas ja käytä sitä. Raamatunlukuopas on rautaa, koska sen avulla saa itseään vähän niskasta kiinni ja tulee lukeneeksi Raamattua laajasti. Pikkuruinen opas on sopivan kokoinen Raamatun väliin ja pitää sinut kurssissa.
• Tule jumiksiin. Kaiken tämän jälkeen haluan vielä ehdottaa, että roudaisit itsesi toisten kristittyjen keskelle aina kun sinulle on vain fyysisesti mahdollista. Seurakunta tekee hyvää lomalaisellekin. Älä siis laiminlyö seurakuntasi kokoontumisia kesälläkään. Tämän porukan kanssa tulet viettämään iäisyytesikin, joten on parempi totutella kunnolla!

Terveisin

Markus