Saarnasin tänään Tuomarien kirjan luvuista 13-16, jotka kertovat tuomarista nimeltä Simson. Kirjoittaja esittelee hänet meille hyvin ristiriitaisena hahmona: Jumalan henki ajaa häntä mahtaviin tekoihin Israelin vapauttamiseksi, mutta Simson itse tuntuu olevan holtiton naissankari. Lisäksi Simsoniin liittyy useita yli-inhimillisiä piirteitä: hän muun muassa repii leijonan palasiksi paljain käsin ja kantaa kaupunginportin Hebronissa sijaitsevalle vuorelle. Vaikka uskonkin, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta, täytyy rehellisyyden nimissä kysyä, onko kertomus Simsonista hieman liioiteltu?
Tulkitsemmeko Raamattua omien silmälasiemme läpi?
Monesti meillä 2000-luvun raamatunlukijoilla on ongelmana se, että emme ymmärrä alkuunkaan sen ajan tapoja, jolloin Raamattu kirjoitettiin. Helposti käymme lukemaan kertomuksia Kaananin maan valloittamisesta ja tuomareista oman aikamme tapojen ja käsitysten valossa.
Näin ollen tarkastelemme näitä muinaisia tekstejä oman aikamme historiankirjoituksena, emmekä osaa edes ajatella, että kirjoittajan ainoa tarkoitus ei välttämättä ollutkaan historiallisten tapahtumien pelkistetty lateleminen vuosilukuineen. Hän kun kirjoitti paikoitellen lähes saarnaa ja järjesti historiallisen materiaalinsa sen mukaisesti. Esimerkiksi Joosuan, Tuomarien ja Samuelien kirjojen kohdalla voimme todeta niiden muodostavan jatkumon, jossa välitetään historian tapahtumien ohella myös teologista ymmärrystä siitä, mikä Israelin kansan ja Jumalan välinen suhde oli noina aikoina.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että Joosuan, Tuomarien, Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa esiintyvät henkilöt olisivat epähistoriallisia. Esimerkiksi Simson on mielestäni todellinen henkilö, mutta samalla on mahdollista, että kirjoittaja järjesti Pyhän Hengen ohjauksessa hänen elämäänsä liittyvät asiat niin, että kirjoittajan sanoma Israelin luopumuksesta ja Jumalan kaikkivaltiaasta ja uskollisesta avusta tulee selkeästi esille.
Kirjoittajan tarkoitus tulee esille kun tarkastelemme kertomusta Simsonista huolellisesti ja huomaamme, kuinka hienoa kirjallisuutta se on pienine vihjeineen ja tekstiin luotuine rakenteineen (esim. koko tarina on rakennettu salaisuuden varaan, jota pikku hiljaa paljastetaan neljässä osassa ja tekstissä esiintyy 3 tapahtumaa, joissa Henki vaikuttaa Simsonissa ja 3 tapahtumaa, jotka osoittavat hänen olevan reppana ilman Henkeä). Lähempi tarkastelu osoittaakin, että tämä viimeinen tuomari on samalla kuva koko Israelin tilasta: hän leikkii nasiirilupauksellaan ja lopulta joutuu eroon Jumalasta ja kahleisiin - kunnes Jumala armossaan hänet nostaa.
Historiallinen kerronta Vanhassa testamentissa
3000 vuotta sitten ei vaadittu samalla tavalla proosallista ja mahdollisimman objektiivista historiankuvausta kuin meidän aikamme. Tuomarien kirjan kirjoittaja saattoi hyvinkin käyttää hyberbolaa eli liioittelua, jotta hän sai aikansa lukijat/kuulijat ymmärtämään kertomuksen sisältävän tärkeän sanoman. Esimerkiksi Joosuan kirjan kohdalla hyberbolan käyttö on selvää, sillä kirjan alkuosan sotakertomusten kuvaama täydellinen tuho ei vastaa kirjan itsensä ja Tuomarien kirjan antamaa kuvausta maasta, jota ei saatu täysin valloitetuksi. Näin Raamattu siis itse todistaa, että hyperbolaa käytetään sen sisällä.
Ehkäpä Tuomarien kirjan kirjoittaja toimi näin myös kuvatessaan Simsonin elämää, ehkä ei. Uskomme Jumalaan, jonka voimassa mahdottomat asiat muuttuvat mahdollisiksi. Samalla myös mekin, jotka uskomme, että Raamattu on Jumalan erehtymätöntä ja virheetöntä sanaa, voimme edellä kuvaamani mukaisesti pohtia, onko Simsonin kohdalla kuvattu historiaa valikoivasti ja liioitellen. Näin siksi, että teksti sallii tämän.
Luemme ja uskomme siihen kirjaimellisesti, mutta samalla emme naivisti. Ymmärrämme, että tekstit saavat oikean merkityksensä vain niiden alkuperäisessä kehyksessä - sen perusteella, mitä Pyhä Henki ohjasi alkuperäiset kirjoittajat kirjoittamaan. Ymmärrämme, että emme saa irrottaa tekstiä tästä alkuperäisestä kehyksestä ja laittaa sitä toiseen, koska tällöin me annamme tekstille uuden merkityksen.
Oikea kirjaimellinen lukeminen ottaa siis aina tekstin taustan ja tyyliin huomioon. Muu olisi ylpeyttä ja typeryyttä, sillä silloin lukija on vaarassa siirtää omat käsityksensä tekstin taustaksi ja muuttaa tekstin merkityksen. Olennaisin kysymys siis erityisesti Vanhan testamentin ikivanhoja kertomuksia lukiessamme on se, mitä kirjallisuudenlajia ne edustavat. Mutta kuuntele nyt kuitenkin se saarna, jotta tiedät paremmin, mistä puhun.
Siunattua kesää!
Markus
