Muutin hieman sunnuntain ohelta puhettani ja jouduin siinä yhteydessä poistamaan hieman materiaalia. Tässä on sunnuntain kuuntelijoillekin johdannollisia asioita:
Tuomarien kirjan kuva Israelista
1) Löysä poliittinen organisaatio. Tuomarien ajan Israel ei ole vahva kansakunta, vaan hieman hajallaan eläviä heimoja. Paikallinen johtajuus tyypillistä - kansallisia johtajia Tuomarien kirjassa ei esiinny oikeastaan lainkaan. Kirjassa toistuu usein lause tai sen osa: ”Siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta, vaan kukin teki sitä mikä oli oikein hänen omissa silmissään.” Tällä viitataan todelliseen ongelmaan, jonka vasta Daavid kuninkaana ratkaisee.
2) Haavoittuvaisuus muiden kansojen hyökkäyksille.
3) Veljessodat. Israelin 12 heimoa taistelevat toisiaan vastaan jopa niin kovasti, että yksi heimoista joudutaan Tuomarien kirjan loppupäässä herättämään uudelleen henkiin.
4) Epäjumalanpalvelus. Israel palvoo Baalia ja Astartea.
Tuomarien kirjan toistuvat teemat
1) Israel pitäytyi epäjumalanpalveluksessa. Kirjalle tyypillistä on seuraavanlainen kehä: Israel luopuu Herrasta ja palvelee muita jumalia, Jumala myy heidät jonkin toisen kansan orjuuden alaiseksi, Israel huutaa Herraa avuksi ja Jumala pelastaa Israelin. Kirjan loppupuolella tämä kehä muuttuu tavalla, joka osoittaa Israelin käyvän yhä syvemmälle synnissään.
2) Herra rankaisi johdonmukaisesti Israelia sen synnistä.
3) Herra on Israelin ainut todellinen pelastaja. Tämä tulee esiin erityisen hyvin Simsonin kohdalla.
4) Herra on kaikkivaltias. Teologisesti Tuomarien kirja esittää Jumalan voimana, joka on kaiken takana.
Terkuin
Markus
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanha testamentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanha testamentti. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Mitä on Raamatun kirjaimellinen lukeminen?
Saarnasin tänään Tuomarien kirjan luvuista 13-16, jotka kertovat tuomarista nimeltä Simson. Kirjoittaja esittelee hänet meille hyvin ristiriitaisena hahmona: Jumalan henki ajaa häntä mahtaviin tekoihin Israelin vapauttamiseksi, mutta Simson itse tuntuu olevan holtiton naissankari. Lisäksi Simsoniin liittyy useita yli-inhimillisiä piirteitä: hän muun muassa repii leijonan palasiksi paljain käsin ja kantaa kaupunginportin Hebronissa sijaitsevalle vuorelle. Vaikka uskonkin, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta, täytyy rehellisyyden nimissä kysyä, onko kertomus Simsonista hieman liioiteltu?
Tulkitsemmeko Raamattua omien silmälasiemme läpi?
Monesti meillä 2000-luvun raamatunlukijoilla on ongelmana se, että emme ymmärrä alkuunkaan sen ajan tapoja, jolloin Raamattu kirjoitettiin. Helposti käymme lukemaan kertomuksia Kaananin maan valloittamisesta ja tuomareista oman aikamme tapojen ja käsitysten valossa.
Näin ollen tarkastelemme näitä muinaisia tekstejä oman aikamme historiankirjoituksena, emmekä osaa edes ajatella, että kirjoittajan ainoa tarkoitus ei välttämättä ollutkaan historiallisten tapahtumien pelkistetty lateleminen vuosilukuineen. Hän kun kirjoitti paikoitellen lähes saarnaa ja järjesti historiallisen materiaalinsa sen mukaisesti. Esimerkiksi Joosuan, Tuomarien ja Samuelien kirjojen kohdalla voimme todeta niiden muodostavan jatkumon, jossa välitetään historian tapahtumien ohella myös teologista ymmärrystä siitä, mikä Israelin kansan ja Jumalan välinen suhde oli noina aikoina.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että Joosuan, Tuomarien, Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa esiintyvät henkilöt olisivat epähistoriallisia. Esimerkiksi Simson on mielestäni todellinen henkilö, mutta samalla on mahdollista, että kirjoittaja järjesti Pyhän Hengen ohjauksessa hänen elämäänsä liittyvät asiat niin, että kirjoittajan sanoma Israelin luopumuksesta ja Jumalan kaikkivaltiaasta ja uskollisesta avusta tulee selkeästi esille.
Kirjoittajan tarkoitus tulee esille kun tarkastelemme kertomusta Simsonista huolellisesti ja huomaamme, kuinka hienoa kirjallisuutta se on pienine vihjeineen ja tekstiin luotuine rakenteineen (esim. koko tarina on rakennettu salaisuuden varaan, jota pikku hiljaa paljastetaan neljässä osassa ja tekstissä esiintyy 3 tapahtumaa, joissa Henki vaikuttaa Simsonissa ja 3 tapahtumaa, jotka osoittavat hänen olevan reppana ilman Henkeä). Lähempi tarkastelu osoittaakin, että tämä viimeinen tuomari on samalla kuva koko Israelin tilasta: hän leikkii nasiirilupauksellaan ja lopulta joutuu eroon Jumalasta ja kahleisiin - kunnes Jumala armossaan hänet nostaa.
Historiallinen kerronta Vanhassa testamentissa
3000 vuotta sitten ei vaadittu samalla tavalla proosallista ja mahdollisimman objektiivista historiankuvausta kuin meidän aikamme. Tuomarien kirjan kirjoittaja saattoi hyvinkin käyttää hyberbolaa eli liioittelua, jotta hän sai aikansa lukijat/kuulijat ymmärtämään kertomuksen sisältävän tärkeän sanoman. Esimerkiksi Joosuan kirjan kohdalla hyberbolan käyttö on selvää, sillä kirjan alkuosan sotakertomusten kuvaama täydellinen tuho ei vastaa kirjan itsensä ja Tuomarien kirjan antamaa kuvausta maasta, jota ei saatu täysin valloitetuksi. Näin Raamattu siis itse todistaa, että hyperbolaa käytetään sen sisällä.
Ehkäpä Tuomarien kirjan kirjoittaja toimi näin myös kuvatessaan Simsonin elämää, ehkä ei. Uskomme Jumalaan, jonka voimassa mahdottomat asiat muuttuvat mahdollisiksi. Samalla myös mekin, jotka uskomme, että Raamattu on Jumalan erehtymätöntä ja virheetöntä sanaa, voimme edellä kuvaamani mukaisesti pohtia, onko Simsonin kohdalla kuvattu historiaa valikoivasti ja liioitellen. Näin siksi, että teksti sallii tämän.
Luemme ja uskomme siihen kirjaimellisesti, mutta samalla emme naivisti. Ymmärrämme, että tekstit saavat oikean merkityksensä vain niiden alkuperäisessä kehyksessä - sen perusteella, mitä Pyhä Henki ohjasi alkuperäiset kirjoittajat kirjoittamaan. Ymmärrämme, että emme saa irrottaa tekstiä tästä alkuperäisestä kehyksestä ja laittaa sitä toiseen, koska tällöin me annamme tekstille uuden merkityksen.
Oikea kirjaimellinen lukeminen ottaa siis aina tekstin taustan ja tyyliin huomioon. Muu olisi ylpeyttä ja typeryyttä, sillä silloin lukija on vaarassa siirtää omat käsityksensä tekstin taustaksi ja muuttaa tekstin merkityksen. Olennaisin kysymys siis erityisesti Vanhan testamentin ikivanhoja kertomuksia lukiessamme on se, mitä kirjallisuudenlajia ne edustavat. Mutta kuuntele nyt kuitenkin se saarna, jotta tiedät paremmin, mistä puhun.
Siunattua kesää!
Markus
Tulkitsemmeko Raamattua omien silmälasiemme läpi?
Monesti meillä 2000-luvun raamatunlukijoilla on ongelmana se, että emme ymmärrä alkuunkaan sen ajan tapoja, jolloin Raamattu kirjoitettiin. Helposti käymme lukemaan kertomuksia Kaananin maan valloittamisesta ja tuomareista oman aikamme tapojen ja käsitysten valossa.
Näin ollen tarkastelemme näitä muinaisia tekstejä oman aikamme historiankirjoituksena, emmekä osaa edes ajatella, että kirjoittajan ainoa tarkoitus ei välttämättä ollutkaan historiallisten tapahtumien pelkistetty lateleminen vuosilukuineen. Hän kun kirjoitti paikoitellen lähes saarnaa ja järjesti historiallisen materiaalinsa sen mukaisesti. Esimerkiksi Joosuan, Tuomarien ja Samuelien kirjojen kohdalla voimme todeta niiden muodostavan jatkumon, jossa välitetään historian tapahtumien ohella myös teologista ymmärrystä siitä, mikä Israelin kansan ja Jumalan välinen suhde oli noina aikoina.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että Joosuan, Tuomarien, Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa esiintyvät henkilöt olisivat epähistoriallisia. Esimerkiksi Simson on mielestäni todellinen henkilö, mutta samalla on mahdollista, että kirjoittaja järjesti Pyhän Hengen ohjauksessa hänen elämäänsä liittyvät asiat niin, että kirjoittajan sanoma Israelin luopumuksesta ja Jumalan kaikkivaltiaasta ja uskollisesta avusta tulee selkeästi esille.
Kirjoittajan tarkoitus tulee esille kun tarkastelemme kertomusta Simsonista huolellisesti ja huomaamme, kuinka hienoa kirjallisuutta se on pienine vihjeineen ja tekstiin luotuine rakenteineen (esim. koko tarina on rakennettu salaisuuden varaan, jota pikku hiljaa paljastetaan neljässä osassa ja tekstissä esiintyy 3 tapahtumaa, joissa Henki vaikuttaa Simsonissa ja 3 tapahtumaa, jotka osoittavat hänen olevan reppana ilman Henkeä). Lähempi tarkastelu osoittaakin, että tämä viimeinen tuomari on samalla kuva koko Israelin tilasta: hän leikkii nasiirilupauksellaan ja lopulta joutuu eroon Jumalasta ja kahleisiin - kunnes Jumala armossaan hänet nostaa.
Historiallinen kerronta Vanhassa testamentissa
3000 vuotta sitten ei vaadittu samalla tavalla proosallista ja mahdollisimman objektiivista historiankuvausta kuin meidän aikamme. Tuomarien kirjan kirjoittaja saattoi hyvinkin käyttää hyberbolaa eli liioittelua, jotta hän sai aikansa lukijat/kuulijat ymmärtämään kertomuksen sisältävän tärkeän sanoman. Esimerkiksi Joosuan kirjan kohdalla hyberbolan käyttö on selvää, sillä kirjan alkuosan sotakertomusten kuvaama täydellinen tuho ei vastaa kirjan itsensä ja Tuomarien kirjan antamaa kuvausta maasta, jota ei saatu täysin valloitetuksi. Näin Raamattu siis itse todistaa, että hyperbolaa käytetään sen sisällä.
Ehkäpä Tuomarien kirjan kirjoittaja toimi näin myös kuvatessaan Simsonin elämää, ehkä ei. Uskomme Jumalaan, jonka voimassa mahdottomat asiat muuttuvat mahdollisiksi. Samalla myös mekin, jotka uskomme, että Raamattu on Jumalan erehtymätöntä ja virheetöntä sanaa, voimme edellä kuvaamani mukaisesti pohtia, onko Simsonin kohdalla kuvattu historiaa valikoivasti ja liioitellen. Näin siksi, että teksti sallii tämän.
Luemme ja uskomme siihen kirjaimellisesti, mutta samalla emme naivisti. Ymmärrämme, että tekstit saavat oikean merkityksensä vain niiden alkuperäisessä kehyksessä - sen perusteella, mitä Pyhä Henki ohjasi alkuperäiset kirjoittajat kirjoittamaan. Ymmärrämme, että emme saa irrottaa tekstiä tästä alkuperäisestä kehyksestä ja laittaa sitä toiseen, koska tällöin me annamme tekstille uuden merkityksen.
Oikea kirjaimellinen lukeminen ottaa siis aina tekstin taustan ja tyyliin huomioon. Muu olisi ylpeyttä ja typeryyttä, sillä silloin lukija on vaarassa siirtää omat käsityksensä tekstin taustaksi ja muuttaa tekstin merkityksen. Olennaisin kysymys siis erityisesti Vanhan testamentin ikivanhoja kertomuksia lukiessamme on se, mitä kirjallisuudenlajia ne edustavat. Mutta kuuntele nyt kuitenkin se saarna, jotta tiedät paremmin, mistä puhun.
Siunattua kesää!
Markus
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Vaikea, raaka ja väkivaltainen Vanha testamentti?
Valtakunnan sankarit -opetussarjamme myötä olemme tutustuneet moniin sellaisiin Vanhan testamentin teksteihin, joista harvemmin kuullaan saarnoja. Olemme tutustuneet niin Daavidin elämän varjopuoliin, tuomari Jeftaan, joka uhraa oman tyttärensä polttouhrina ja tulemme vielä tutustumaan Simsoniin, joka monella tavalla on koko Tuomarien kirjan mätä omena - ainakin Tuomarien kirjan kirjoittajan mielestä, jonka näkemyksen mukaan tuomarit huononevat huononemistaan lähtien Gideonista, jonka elämän loppuvaihe onkin jo täyttä epäjumalanpalvelusta.
Se, että näistä henkilöistä ja heidän elämänsä tapahtumista kuulee harvemmin puhuttavan kirkossa, johtuu varmasti monesta asiasta: Ensinnäkin on hyvin vaikea puhua kovin esikuvallisia saarnoja tapahtumista, joita Raamatussa kuvataan vähemmän esikuvallisina. Mitä mukama Daavidin aviorikos tai Jeftan älytön lupaus voivat meille opettaa? Lisäksi monet näistä tapahtumista nostavat esiin niin vaikeita kysymyksiä, että niiden parissa voi hyvinkin viettää useampiakin unettomia öitä. Onko Jumala hirviö, kun hänen omansa tekevät pahoja tekoja?
Valitsin "pahat pojat", Daavidin, Jeftan ja Simsonin saarnojeni kohteeksi, koska halusin opettaa meille seurakuntana hieman Raamatun lukemiseen liittyviä käytäntöjä:
Mielestäni on ensinnäkin erotettava toisistaan se, mitä Raamattu opettaa/käskee siitä, mikä siellä vain kerrotaan. Kaikki Raamatun tapahtumat ja henkilökuvaukset eivät ole meille esikuvallisia.
Joskus lankeamme ansaan yrittäen jotenkin kiillottaa tai puhdistaa Raamatun kuvausta uskonsankareista. Meitä vaivaa heidän epätäydellisyytensä ja suoranainen pahuutensa. Näin esimerkiksi Jeftan kohdalla, jonka suhteen yksi sun toinenkin Raamatun tulkitsija on yrittänyt ehdottaa, että Jefta ei todellisuudessa polttouhrannut tytärtään, vaan antoi hänet pysyvästi Herran palvelukseen.
Tekstissä Jefta kuitenkin vaikuttaa moisen hirmuteon tekevän, vaikka Mooseksen laki kielsi ihmisuhrit yksiselitteisesti. Jefta ei kuitenkaan tee tekoaan Jumalan käskystä vaan oman ylpeytensä ja oman kieroutuneen häpeäkulttuurinsa tähden. Meillä ei siis tulisi olla mitään tarvetta kaunistella Jeftan tekoa ja ikään kuin pitää Jumalan puolia - turhaan.
Mutta entä kohdat, joissa Jumala käskee hirmutekoja tekemään? Tietäähän jokainen Raamattua lukematonkin, että Israel valloittaa Kaananin maan tuhoamalla kansat edeltään - ja että Jumala käskee heitä olemaan säästämättä ketään. Niin raskaana olevat äidit kuin sylivauvatkin tapetaan sotakuntoisten miesten ohella!
Joosuan kirjan väkivaltaisuuden suhteen meitä auttaa kaksi asiaa:
1) Luvatessaan Kaananin maan Abrahamin jälkeläisille, Jumala keroo Aabrahamille (1Moos. 15:18), että he eivät voi vielä mennä maahan, koska siellä asuvien amorilaisten synnit eivät ole saavuttaneet täyttä mittaansa (akkadin kielellä amurru eli amorilainen tarkoittaa länsiläistä tai lännessä asuvaa eli kaikkia kansoja, jotka ovat kaksoisvirran näkökulmasta lännessä, Israelin alueella). Kansojen tuhoaminen oli siis perusteltu toimenpide Jumalan näkökulmasta ja liittyi ko. kansojen syntisyyteen.
2) Lisäksi on hyvä huomata, että kaikki Vanhan testamentin tekstit eivät edusta Jumalan ideaaleja/pyhyyttä, vaan kohtelevat aikaa jossa silloin elettiin hyvin realistisesti. Monesti meiltä jää huomaamatta, että meillä on 3000 vuoden ajallinen, kulttuurillinen ja eettinenkin etäisyys moniin Raamatun tapahtumiin. Määrätessään Israelin suorittamaan kansanmurhaa, Jumala on realisti. Hänhän sanoo, että mikäli kansat jäävät maahan, israelilaiset tulevat lankeamaan palvomaan toisten kansojen jumalia - ja juuri näin käy, koska he eivät toteuta Jumalan käskyä.
Vanha sanonta pätee tässä: Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Jos israelilaisten moraali ei ole tarpeeksi korkealla tasolla, he eivät kykene sillä tasolla myöskään toimimaan. Siksi Jumala opastaa israelilaiset toimimaan tavoilla, jotka tulee tulkita omassa viitekehyksessään - ajan tapojen ja toimintamallien pohjalta. Meille ne eivät ole ohjeellisia. Tosiasia on se, että me länsimaalaisessa sivistyksessä elävät ihmiset olemme monin tavoin moraalimme puolesta korkeammalla tasolla kuin 3000 vuotta sitten eläneet seemiläiset kansat - siitäkin huolimatta, että ihmisen luonto ei ole muuttunut miksikään.
Tarkastellaanpa vielä Mooseksen antamaa lakia ja sen tarkoitusta: Ennen lain antamista Jumala kärsi kaikkea sitä napinaa, jota israelilaiset hänen eteensä heittivät. Lain antamisen jälkeen rangaistukset kovenevat välittömästi ja israelilaisia alkaa kuolla. Selkeästi lain tarkoituksena on opettaa israelilaisille oikeaa elämää ja tehdä heistä Jumalan pyhä kansa.
Mutta ei tässä vielä kaikki: myöskään Vanhan testamentin laki ei kuvasta Jumalan ideaaleja täydellisesti vaikka se onkin Jumalan sanaa. Myös se löytää kulttuurillisen ja aikaan liittyvän värityksensä, minkä voimme nähdä tavasta, jolla Jeesus opettaa avioerosta häneltä kysyttäessä. Jeesus nimittäin vastaa, että Mooseksen laki salli avioeron ihmisten sydämen kovuuden tähden, mutta että näin ei ollut alusta asti. Mooseksen laki ei siis vastaa kaikilta osin Jumalan täydellistä tahtoa, mutta on pyhä ja hyvä, ja on ohjannut Jumalan kansaa oikeaan suuntaan siinä tilanteessa, johon se annettiin.
Raamattua täytyy lukea siis myös ymmärtäen, että sen tekstejä ei ensisijaisesti kirjoitettu meille vaan sen alkuperäisille lukijoille ja kuulijoille. Liian monesti lähestymme tekstejä pyhäkoulumaisella ymmärryksellä ja kadotamme samalla niiden todellisen merkityksen.
Nyt kipin kapin kaikki lukemaan Vanhaa testamenttia ja kyselemään vaikeita kysymyksiä. Myös Vanha testamentti on Jumalan sanaa ja kokonaisuutena se on tarkoitettu meidän uskomme ja elämämme ohjeeksi. Kunhan vain maltamme kärsivällisesti tutkia sitä ja löytää kirjoittajien alkuperäisen tarkoituksen.
Terkuin
Markus
PS. Sokerina pohalla vielä hieman akkadin kieltä lausuttuna. Tätä kieltä puhui muun muassa Kyyros, joka vapautti Israelilaiset pakkosiirtolaisuudesta noin 538 eKr. Klikkaa tästä.
Se, että näistä henkilöistä ja heidän elämänsä tapahtumista kuulee harvemmin puhuttavan kirkossa, johtuu varmasti monesta asiasta: Ensinnäkin on hyvin vaikea puhua kovin esikuvallisia saarnoja tapahtumista, joita Raamatussa kuvataan vähemmän esikuvallisina. Mitä mukama Daavidin aviorikos tai Jeftan älytön lupaus voivat meille opettaa? Lisäksi monet näistä tapahtumista nostavat esiin niin vaikeita kysymyksiä, että niiden parissa voi hyvinkin viettää useampiakin unettomia öitä. Onko Jumala hirviö, kun hänen omansa tekevät pahoja tekoja?
Valitsin "pahat pojat", Daavidin, Jeftan ja Simsonin saarnojeni kohteeksi, koska halusin opettaa meille seurakuntana hieman Raamatun lukemiseen liittyviä käytäntöjä:
Mielestäni on ensinnäkin erotettava toisistaan se, mitä Raamattu opettaa/käskee siitä, mikä siellä vain kerrotaan. Kaikki Raamatun tapahtumat ja henkilökuvaukset eivät ole meille esikuvallisia.
Joskus lankeamme ansaan yrittäen jotenkin kiillottaa tai puhdistaa Raamatun kuvausta uskonsankareista. Meitä vaivaa heidän epätäydellisyytensä ja suoranainen pahuutensa. Näin esimerkiksi Jeftan kohdalla, jonka suhteen yksi sun toinenkin Raamatun tulkitsija on yrittänyt ehdottaa, että Jefta ei todellisuudessa polttouhrannut tytärtään, vaan antoi hänet pysyvästi Herran palvelukseen.
Tekstissä Jefta kuitenkin vaikuttaa moisen hirmuteon tekevän, vaikka Mooseksen laki kielsi ihmisuhrit yksiselitteisesti. Jefta ei kuitenkaan tee tekoaan Jumalan käskystä vaan oman ylpeytensä ja oman kieroutuneen häpeäkulttuurinsa tähden. Meillä ei siis tulisi olla mitään tarvetta kaunistella Jeftan tekoa ja ikään kuin pitää Jumalan puolia - turhaan.
Mutta entä kohdat, joissa Jumala käskee hirmutekoja tekemään? Tietäähän jokainen Raamattua lukematonkin, että Israel valloittaa Kaananin maan tuhoamalla kansat edeltään - ja että Jumala käskee heitä olemaan säästämättä ketään. Niin raskaana olevat äidit kuin sylivauvatkin tapetaan sotakuntoisten miesten ohella!
Joosuan kirjan väkivaltaisuuden suhteen meitä auttaa kaksi asiaa:
1) Luvatessaan Kaananin maan Abrahamin jälkeläisille, Jumala keroo Aabrahamille (1Moos. 15:18), että he eivät voi vielä mennä maahan, koska siellä asuvien amorilaisten synnit eivät ole saavuttaneet täyttä mittaansa (akkadin kielellä amurru eli amorilainen tarkoittaa länsiläistä tai lännessä asuvaa eli kaikkia kansoja, jotka ovat kaksoisvirran näkökulmasta lännessä, Israelin alueella). Kansojen tuhoaminen oli siis perusteltu toimenpide Jumalan näkökulmasta ja liittyi ko. kansojen syntisyyteen.
2) Lisäksi on hyvä huomata, että kaikki Vanhan testamentin tekstit eivät edusta Jumalan ideaaleja/pyhyyttä, vaan kohtelevat aikaa jossa silloin elettiin hyvin realistisesti. Monesti meiltä jää huomaamatta, että meillä on 3000 vuoden ajallinen, kulttuurillinen ja eettinenkin etäisyys moniin Raamatun tapahtumiin. Määrätessään Israelin suorittamaan kansanmurhaa, Jumala on realisti. Hänhän sanoo, että mikäli kansat jäävät maahan, israelilaiset tulevat lankeamaan palvomaan toisten kansojen jumalia - ja juuri näin käy, koska he eivät toteuta Jumalan käskyä.
Vanha sanonta pätee tässä: Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Jos israelilaisten moraali ei ole tarpeeksi korkealla tasolla, he eivät kykene sillä tasolla myöskään toimimaan. Siksi Jumala opastaa israelilaiset toimimaan tavoilla, jotka tulee tulkita omassa viitekehyksessään - ajan tapojen ja toimintamallien pohjalta. Meille ne eivät ole ohjeellisia. Tosiasia on se, että me länsimaalaisessa sivistyksessä elävät ihmiset olemme monin tavoin moraalimme puolesta korkeammalla tasolla kuin 3000 vuotta sitten eläneet seemiläiset kansat - siitäkin huolimatta, että ihmisen luonto ei ole muuttunut miksikään.
Tarkastellaanpa vielä Mooseksen antamaa lakia ja sen tarkoitusta: Ennen lain antamista Jumala kärsi kaikkea sitä napinaa, jota israelilaiset hänen eteensä heittivät. Lain antamisen jälkeen rangaistukset kovenevat välittömästi ja israelilaisia alkaa kuolla. Selkeästi lain tarkoituksena on opettaa israelilaisille oikeaa elämää ja tehdä heistä Jumalan pyhä kansa.
Mutta ei tässä vielä kaikki: myöskään Vanhan testamentin laki ei kuvasta Jumalan ideaaleja täydellisesti vaikka se onkin Jumalan sanaa. Myös se löytää kulttuurillisen ja aikaan liittyvän värityksensä, minkä voimme nähdä tavasta, jolla Jeesus opettaa avioerosta häneltä kysyttäessä. Jeesus nimittäin vastaa, että Mooseksen laki salli avioeron ihmisten sydämen kovuuden tähden, mutta että näin ei ollut alusta asti. Mooseksen laki ei siis vastaa kaikilta osin Jumalan täydellistä tahtoa, mutta on pyhä ja hyvä, ja on ohjannut Jumalan kansaa oikeaan suuntaan siinä tilanteessa, johon se annettiin.
Raamattua täytyy lukea siis myös ymmärtäen, että sen tekstejä ei ensisijaisesti kirjoitettu meille vaan sen alkuperäisille lukijoille ja kuulijoille. Liian monesti lähestymme tekstejä pyhäkoulumaisella ymmärryksellä ja kadotamme samalla niiden todellisen merkityksen.
Nyt kipin kapin kaikki lukemaan Vanhaa testamenttia ja kyselemään vaikeita kysymyksiä. Myös Vanha testamentti on Jumalan sanaa ja kokonaisuutena se on tarkoitettu meidän uskomme ja elämämme ohjeeksi. Kunhan vain maltamme kärsivällisesti tutkia sitä ja löytää kirjoittajien alkuperäisen tarkoituksen.
Terkuin
Markus
PS. Sokerina pohalla vielä hieman akkadin kieltä lausuttuna. Tätä kieltä puhui muun muassa Kyyros, joka vapautti Israelilaiset pakkosiirtolaisuudesta noin 538 eKr. Klikkaa tästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)