Valtakunnan sankarit -opetussarjamme myötä olemme tutustuneet moniin sellaisiin Vanhan testamentin teksteihin, joista harvemmin kuullaan saarnoja. Olemme tutustuneet niin Daavidin elämän varjopuoliin, tuomari Jeftaan, joka uhraa oman tyttärensä polttouhrina ja tulemme vielä tutustumaan Simsoniin, joka monella tavalla on koko Tuomarien kirjan mätä omena - ainakin Tuomarien kirjan kirjoittajan mielestä, jonka näkemyksen mukaan tuomarit huononevat huononemistaan lähtien Gideonista, jonka elämän loppuvaihe onkin jo täyttä epäjumalanpalvelusta.
Se, että näistä henkilöistä ja heidän elämänsä tapahtumista kuulee harvemmin puhuttavan kirkossa, johtuu varmasti monesta asiasta: Ensinnäkin on hyvin vaikea puhua kovin esikuvallisia saarnoja tapahtumista, joita Raamatussa kuvataan vähemmän esikuvallisina. Mitä mukama Daavidin aviorikos tai Jeftan älytön lupaus voivat meille opettaa? Lisäksi monet näistä tapahtumista nostavat esiin niin vaikeita kysymyksiä, että niiden parissa voi hyvinkin viettää useampiakin unettomia öitä. Onko Jumala hirviö, kun hänen omansa tekevät pahoja tekoja?
Valitsin "pahat pojat", Daavidin, Jeftan ja Simsonin saarnojeni kohteeksi, koska halusin opettaa meille seurakuntana hieman Raamatun lukemiseen liittyviä käytäntöjä:
Mielestäni on ensinnäkin erotettava toisistaan se, mitä Raamattu opettaa/käskee siitä, mikä siellä vain kerrotaan. Kaikki Raamatun tapahtumat ja henkilökuvaukset eivät ole meille esikuvallisia.
Joskus lankeamme ansaan yrittäen jotenkin kiillottaa tai puhdistaa Raamatun kuvausta uskonsankareista. Meitä vaivaa heidän epätäydellisyytensä ja suoranainen pahuutensa. Näin esimerkiksi Jeftan kohdalla, jonka suhteen yksi sun toinenkin Raamatun tulkitsija on yrittänyt ehdottaa, että Jefta ei todellisuudessa polttouhrannut tytärtään, vaan antoi hänet pysyvästi Herran palvelukseen.
Tekstissä Jefta kuitenkin vaikuttaa moisen hirmuteon tekevän, vaikka Mooseksen laki kielsi ihmisuhrit yksiselitteisesti. Jefta ei kuitenkaan tee tekoaan Jumalan käskystä vaan oman ylpeytensä ja oman kieroutuneen häpeäkulttuurinsa tähden. Meillä ei siis tulisi olla mitään tarvetta kaunistella Jeftan tekoa ja ikään kuin pitää Jumalan puolia - turhaan.
Mutta entä kohdat, joissa Jumala käskee hirmutekoja tekemään? Tietäähän jokainen Raamattua lukematonkin, että Israel valloittaa Kaananin maan tuhoamalla kansat edeltään - ja että Jumala käskee heitä olemaan säästämättä ketään. Niin raskaana olevat äidit kuin sylivauvatkin tapetaan sotakuntoisten miesten ohella!
Joosuan kirjan väkivaltaisuuden suhteen meitä auttaa kaksi asiaa:
1) Luvatessaan Kaananin maan Abrahamin jälkeläisille, Jumala keroo Aabrahamille (1Moos. 15:18), että he eivät voi vielä mennä maahan, koska siellä asuvien amorilaisten synnit eivät ole saavuttaneet täyttä mittaansa (akkadin kielellä amurru eli amorilainen tarkoittaa länsiläistä tai lännessä asuvaa eli kaikkia kansoja, jotka ovat kaksoisvirran näkökulmasta lännessä, Israelin alueella). Kansojen tuhoaminen oli siis perusteltu toimenpide Jumalan näkökulmasta ja liittyi ko. kansojen syntisyyteen.
2) Lisäksi on hyvä huomata, että kaikki Vanhan testamentin tekstit eivät edusta Jumalan ideaaleja/pyhyyttä, vaan kohtelevat aikaa jossa silloin elettiin hyvin realistisesti. Monesti meiltä jää huomaamatta, että meillä on 3000 vuoden ajallinen, kulttuurillinen ja eettinenkin etäisyys moniin Raamatun tapahtumiin. Määrätessään Israelin suorittamaan kansanmurhaa, Jumala on realisti. Hänhän sanoo, että mikäli kansat jäävät maahan, israelilaiset tulevat lankeamaan palvomaan toisten kansojen jumalia - ja juuri näin käy, koska he eivät toteuta Jumalan käskyä.
Vanha sanonta pätee tässä: Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Jos israelilaisten moraali ei ole tarpeeksi korkealla tasolla, he eivät kykene sillä tasolla myöskään toimimaan. Siksi Jumala opastaa israelilaiset toimimaan tavoilla, jotka tulee tulkita omassa viitekehyksessään - ajan tapojen ja toimintamallien pohjalta. Meille ne eivät ole ohjeellisia. Tosiasia on se, että me länsimaalaisessa sivistyksessä elävät ihmiset olemme monin tavoin moraalimme puolesta korkeammalla tasolla kuin 3000 vuotta sitten eläneet seemiläiset kansat - siitäkin huolimatta, että ihmisen luonto ei ole muuttunut miksikään.
Tarkastellaanpa vielä Mooseksen antamaa lakia ja sen tarkoitusta: Ennen lain antamista Jumala kärsi kaikkea sitä napinaa, jota israelilaiset hänen eteensä heittivät. Lain antamisen jälkeen rangaistukset kovenevat välittömästi ja israelilaisia alkaa kuolla. Selkeästi lain tarkoituksena on opettaa israelilaisille oikeaa elämää ja tehdä heistä Jumalan pyhä kansa.
Mutta ei tässä vielä kaikki: myöskään Vanhan testamentin laki ei kuvasta Jumalan ideaaleja täydellisesti vaikka se onkin Jumalan sanaa. Myös se löytää kulttuurillisen ja aikaan liittyvän värityksensä, minkä voimme nähdä tavasta, jolla Jeesus opettaa avioerosta häneltä kysyttäessä. Jeesus nimittäin vastaa, että Mooseksen laki salli avioeron ihmisten sydämen kovuuden tähden, mutta että näin ei ollut alusta asti. Mooseksen laki ei siis vastaa kaikilta osin Jumalan täydellistä tahtoa, mutta on pyhä ja hyvä, ja on ohjannut Jumalan kansaa oikeaan suuntaan siinä tilanteessa, johon se annettiin.
Raamattua täytyy lukea siis myös ymmärtäen, että sen tekstejä ei ensisijaisesti kirjoitettu meille vaan sen alkuperäisille lukijoille ja kuulijoille. Liian monesti lähestymme tekstejä pyhäkoulumaisella ymmärryksellä ja kadotamme samalla niiden todellisen merkityksen.
Nyt kipin kapin kaikki lukemaan Vanhaa testamenttia ja kyselemään vaikeita kysymyksiä. Myös Vanha testamentti on Jumalan sanaa ja kokonaisuutena se on tarkoitettu meidän uskomme ja elämämme ohjeeksi. Kunhan vain maltamme kärsivällisesti tutkia sitä ja löytää kirjoittajien alkuperäisen tarkoituksen.
Terkuin
Markus
PS. Sokerina pohalla vielä hieman akkadin kieltä lausuttuna. Tätä kieltä puhui muun muassa Kyyros, joka vapautti Israelilaiset pakkosiirtolaisuudesta noin 538 eKr. Klikkaa tästä.
