1. Jumalan rakkauden ja armon hyväksyminen
Joiltakin tuntuu puuttuvan luontainen kyky ymmärtää, että kaikilla teoilla on seurauksensa. Ainakin minulta se puuttui, kun istuimme pieninä poikina isonveljeni kanssa saunassa. Minä olin vaahtosammutin ja veljeni hieman isompi, kun päätimme pissata kiukaalle. Ajatus ei ollut kovinkaan fiksu, koska meinasimme tukehtua löyhkään, joka syntyi virtsan höyrystyessä. Kaiken lisäksi saimme vanhemmilta piiskaa (se oli siihen aikaan vielä luvallista) ja jouduimme pesemään koko saunan ja kiuaskivet.
Voi olla, että koska jo varhaisessa vaiheessa opimme, että kaikilla teoilla on seurauksena, meidän on vaikea ottaa vastaan Jumalan ehdotonta rakkautta ja armoa. Jokainen meistä kysyy tuon tuostakin kysymystä: "Voiko Jumala rakastaa minua, vaikka olen toiminut väärin?" Olemme oppineet, että ihmisten kohdalla rakkaus tuntuu rajoittuvan sen mukaan, miten itse toimimme, ja niin me pelkäämme, että Jumalan kohdalla se on vielä rajoittuneempaa, koska emme tunne häntä kovin hyvin.
Jumalan ehdottoman rakkauden ja armon hyväksyminen on ollut yksi elämäni vaikeimmista asioista – ja pelkäänpä, että se ei ole mennyt aivan vieläkään perille. Samalla tiedän, että olen edistynyt huimasti. Tiedän nyt, että Kristuksessa tarjotun rakkauden ja armon vastaanottaminen on kristillisen elämän tärkein asia, ensimmäisenä laskettava perustuskivi, jonka päälle kaikki muu rakentuu.
Jumalan armon ja rakkauden hyväksyminen tarkoittaa käytännössä sen ymmärtämistä, että sinä et pelastanut tai pelasta itseäsi. Et nyt, etkä silloin kun lankeat syntiin. Tyypillistähän on se, että kun lankeat, alat syytellä itseäsi, etkä usko, että Jumala voi rakastaa sinua ennen kuin olet kierinyt itsesyytöksissä tarpeeksi kauan.
Paavali kirjoittaa: ”Armosta te olette pelastetut – uskon kautta. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8,9).
Paavali kertoo, että sinä et pelastanut itseäsi. Et tehnyt aloitetta pelastuaksesi, etkä myöskään omalla toiminnallasi ansainnut pelastumista. Aloite tuli Jumalalta (ei ole lähtöisin teistä) ja pelastus oli Jumalan lahja (Armosta te olette, se on Jumalan lahja). Niin kauan, kun et hyväksy tätä, elät kurjaa elämää epäonnistumisesta ja syyllisyydestä toiseen. Mutta kun hyväksyt sen, elämäsi alkaa muuttua Kristuksen kaltaisuuteen (palaamme tähän myöhemmin).
Kuuntele tarkasti: Raamatun mukaan ainoa synti, joka ihmisen kadottaa, on se, että Jumalan armo ei hänelle kelpaa. Tästä ainoasta kadottavasta synnistä puhuvat ne Heprealaiskirjeen kohdat, joissa puhutaan tahallisesta synnin tekemisestä (asiayhteyden perusteella tahallisen synnin tekemisessä on kysymys uskosta luopumisesta, Hepr. 10:26, 38, 39).
Armo on meille vaikea asia, koska se tuhoaa ylpeytemme ja riisuu meidät aseista. Oma valintani on ollut heittäytyä kokonaan Jumalan armon varaan, vaikka se tuntuu luonnottomalta valinnalta. Ennen kuin hyväksyt Jumalan armon ja rakkauden, et pysty elämään täyttä elämää Jumalan kanssa.
2. Jumalan (armon) varassa eläminen
Tiedätkö, että sinun suurin ongelmasi suhteessa Jumalaan ei ole se, että ryyppäät, poltat tupakkaa, harrastat kyseenalaista parisuhdetoimintaa, varastat tai valehtelet? Suurin ongelmasi ei ole myöskään se, että et ole rukoillut tarpeeksi tai lukenut Raamattua tarpeeksi tai käynyt kirkossa tarpeeksi tai toteuttanut jotakin muuta uskonnollista velvoitettasi tarpeeksi. Itse asiassa mikään edellä mainitsemistani jutuista ei tule lähellekään suurinta ongelmaasi. Kuitenkin juuri edellä mainittujen asioiden kanssa kamppailemme monesti suurimman osan ajastamme.
Suurin ongelmasi suhteessa Jumalaan on se, että yrität elää elämääsi itsenäisesti ja riippumattomasti, irrallaan hänestä. Toisin sanottuna yrität elää ilman Jumalaa! Ja tämä näyttäytyy joko piittaamattomuutena Jumalasta (en välitä pätkääkään siitä, mitä Jumala sanoo), luottamuksen puutteena (en usko, että Jumala tahtoo parastani) tai uskonnollisena suorittamisena (minun täytyy lukea Raamattua ja rukoilla kelvatakseni). Kyllä, uskonnollinen suorittaminenkin voi nousta ihmisen itseriittoisuudesta, vaikka Raamatun lukemisessa, rukouksessa ja kirkossa käymisessä ei mitään pahaa sinänsä olekaan. Voi olla, että teemme näitä asioita täyttääksemme jonkin mittarin, jolla mittaamme oman elämämme kelpaavuutta Jumalalle, itsellemme ja toisille ihmisille – emme rakkaudesta ja sydämen halusta.
Raamatusta löytyy yksi porukka, jotka olivat mestareita tässä: galatalaiset. Kuuntele, mitä Paavali kirjoittaa heille: ”Älykääpiö-galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?” (Gal. 3:1-5)
Tekstissä Paavali kysyy suoraan galatalaisilta, tuliko pelastus (= Hengen saaminen) heidän osakseen noudattamalla juutalaista lakia vai Jumalan lahjana, uskon kautta. Paavalin vahva vastaus tähän retoriseen kysymykseen on: ”pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.” Galatalaiset olivat aloittaneet uskonelämänsä Jumalan armon varassa, mutta pian sen jälkeen todenneet, että heidän täytyy pärjätä omillaan. Sen sijaan, että he olisivat turvanneet Jumalaan itseensä, he alkoivat suorittaa asioita, joiden avulla he yrittivät osoittautua Jumalalle kelpaaviksi. Tuntuuko tutulta? Niin moni meistä ajattelee, että olemme kyllä armosta pelastettuja uskoon, mutta uskossa ollessa meidän täytyy pärjätä omillamme ja olla kilttejä tyttöjä ja poikia! Galatalaiset vaihtoivat armon varassa elämisen käskyihin, mikä on täsmälleen sama asia, jonka monet kristityt tekevät tänäkin päivänä.
Keväällä 1995 olin lukulomalla - siis lukemassa kirjoituksiin. Eräänä päivänä isä ja äiti soittivat minulle ja kertoivat ostaneensa koiran. Söpöksi nimetty poikakoira oli ihanan pieni karvapallero, joka makasi kainaloni alla sillä välin, kun luin matikkaa. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun Söpö kasvoi isommaksi. Tietyssä iässä sen halut heräsivät. Lääh… Lääh… Ja niin sattui se kohdalle se nolopäivä, jolloin vieraamme jalka tuntui liian kiinnostavalta… Ja niin Söpö-parka laitettiin liekaan tai oven taakse, jotta se ei enää raiskaisi vieraitamme. Aina välillä se kuitenkin pääsi irti ja oli heti jonkun jalassa kiinni.
Monet meistä uskovista laittavat itsensä koiran talutushihnaan, sitovat elämänsä erilaisiin sääntöihin ja lakeihin sen suhteen, mitä uskovat saavat tehdä ja mitä eivät. Elämästä tulee välittömästi vaikeaa: yrittämistä, syyllisyyttä – ja pakkomiellettä. Välillä pääsemme talutushihnasta irti ja juoksemme saman tien ahmimaan syntiä. Ja taas kiinnitämme itsemme liekaan ja hetken aikaa menee hyvin, kunnes taas juoksemme riettaasti lätäkköön läiskimään. Elämme jakomielitautisessa tilanteessa, jossa sitä hyvää, jota haluamme tehdä, emme tee ja sitä pahaa, jonka haluaisimme jättää tekemättä, teemme: ”En ajattele sitä likaista ajatusta! En ajattele sitä! Mitä ajatusta? No, sitä likaista ajatusta! Voi ei, ajattelin juuri likaisia asioita!”
Ratkaisu tähän tilanteeseen ei ole oman yrittämisen lisääminen, vaan se, että annamme itsemme entistä vahvemmin Jumalan armon turviin ja alamme elää entistä vahvemmin elämäämme riippuvaisina hänestä, hänen Henkensä voimassa. Paavali kirjoittaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room. 8:1-4)
Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että koiran laittaminen talutushihnaan tai oven taakse ei toimi. Ihmisestä ei tule Jumalalle kelpaavaa lakia tottelemalla, sillä tämä johtaa meidät keskittymään taudin oireisiin sisällämme kytevän todellisen ongelman sijasta. Ja mikä se todellinen ongelmamme olikaan? Se, että yritämme elää itsenäisinä, Jumalasta riippumatonta elämää. Yritämme tehdä omat fiksut valintamme ja pärjätä omillamme. Ja usein tämä näyttäytyy omatekoisena pyhyytenä, jonka vain harva tunnistaa sellaiseksi. Kummallista: voimme yrittää palvella Jumalaa tekemällä itse asiassa syntiä.
Salaisuus: Vapaus synnistä löytyy armon varassa elämisestä. Kun teen syntiä, heittäydyn entistä vahvemmin Jumalan armon turviin. Tiedän, että tämä kuulostaa hassulta, mutta muista, että suurin ongelmasi ei ole jokin väärä toimintatapa, vaan riippumattomuus ja itseriittoisuus, joka saa sinut ajattelemaan, että elämä Jumalasta irrallaan on ylipäätänsä mahdollista. Tämä oli myös se ensimmäinen synti, jonka Aatami ja Eeva tekivät. He kuvittelivat voivansa elää ilman Jumalaa.
Jumalan varassa eläminen on riippuvaisuutta Jumalasta ja täyttä luottamista hänen hyvyyteensä, rakkauteensa ja armoonsa sinua kohtaan. Kun heittäydyt hänen varaansa, alat eheytyä. Alat rakastaa häntä, koska hänen rakkautensa pääsee vihdoin ja viimein koskettamaan sinua. Ja tässä kohtaa myös synti alkaa päästää otettaan sinusta.
Ennen kuin rukoilet
Jumala haluaa elää elävässä suhteessa sinun kanssasi. Hän ei tahdo, että elämäsi hänen kanssaan on pelkkää sääntöjen noudattamista, kirjan lukemista tai muodollisia rukouksia. Hän haluaa puhua sinulle, kuunnella sinua ja rakastaa sinua. Tämä suhde on mahdollinen vain silloin, kun alat elää elämääsi Jumalan armon varassa, riippuvaisena hänestä. Kun työnnät syrjään oman yrittämisesi ja oman itseriittoisuutesi. Tällöin saat elää elämää, joka on täyttä elämää sellaisena kuin Jumala tarkoitti sen.
Armo ei tarkoita sitä, että Jumala ottaa sinut vastenmielisesti ikään kuin pakosta lähelleen, vaan sitä, että hän rakastaa sinua ja on sinun puolellasi. Vain armo voi korjata sisimpäsi niin, että sinä et enää syntiä tee.
Terveisin
Markus
