sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Miesten tapahtuma 3.5. klo 18.30-21.00


torstai 19. huhtikuuta 2012

Tahdotko?

Viime aikoina olen toistuvasti todennut, kuinka vaimoni ansiosta minusta on tullut ”parempi ihminen”. Todellisuudessa se on kaunis tapa sanoa, että avioliittomme aikana olen törmännyt itsessäni piirteisiin, joissa on parantamisen varaa. Vähemmän vakavasti sanottuna; luulin olevani todella hyvä tyyppi, kunnes menin naimisiin.

Joku minua viisaampi on sanonut, että Jumalan tarkoitus avioliitolle on muuttaa meitä enemmän Hänen kaltaisekseen. Kristuksen opetuslapsena kasvaminen tapahtuu suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, jotka rakastavat, haastavat, rohkaisevat ja joskus jopa nuhtelevat meitä. Läheiset ihmissuhteet auttavat meitä hahmottamaan, miten meillä oikeasti menee. Niinkin intiimissä suhteessa kuin avioliitto joudumme väistämättä kasvotusten sekä omien että puolisomme heikkouksien kanssa.

Romanttisilla elokuvilla on tapana päättyä siihen, mistä kaiken vasta tulisi alkaa; häihin. Harhaanjohtavasti leffat antavat kuvan, kuinka kaikki parisuhteen haasteet selättänyt, vastavihitty pari viettää hohdokkaan loppuelämän. Tosielämässä häät, eli vihkiäiset ovat alku yhteiselle liitolle, ei onnellinen loppu romanttiselle komedialle. On parempi, ettemme tiedä etuketään minkälaisissa myötä- ja vastamäissä sitoudumme puolisoamme rakastaa, mutta elämän haasteellisissakin hetkissä meidän tulee päättää: Tahdon!

Avioliittoon kuuluvat romantiikka ja seksi ja on upeaa jakaa elämän parhaat hetket toisen kanssa. Samalla avioliitto on myös taistelua, jonka tuloksena meistä voi kasvaa lempeitä, uskollisia ja kärsivällisiä. Tahdotko laittaa toisen hyvinvoinnin omasi edelle? Oletko valmis tulemaan oikeaksi henkilöksi hänelle? Entä ottamaan vastuun puolisostasi ja elämään rakkaudessa? Valmistaudu huomaamaan puolisossasi piirteitä, jotka eivät ole niitä, joihin hänessä rakastuit ja ettet itsekään ole niin täydellinen!

Parhaimmillaan avioliitto kuvastaa Kristuksen rakkautta meitä ihmisiä kohtaan. -Hän antoi kaiken puolestamme. Kun tahdomme liittomme tuovan Jumalalle kunniaa, julistamme evankeliumia. Olet sitten sinkku tai seurusteleva, niin haastan sinua pohtimaan, tahdotko sitoutua elämässäsi suhteeseen, joka muuttaa sinut?

Minä tahdon.

-Teemu Sormunen

HOPE-lehden pääkirjoitus huhtikuussa 2012
Tilaa lehti täältä: www.hopelehti.fi

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tervetuloa vanhempainiltaan torstaina 19.4.

Nyt on jälleen se aika. Aika vaikuttaa.

Lapsityön johtajan määräaikainen työsopimus päättyy heinäkuun lopulla. Siis kolmen ja puolen kuukauden päästä. Monen mieltä on kenties askarruttanut, miten toiminta syksyllä jatkuu. Tule kuulemaan missä mennään.

Minkälaista työntekijää seurakuntamme tässä vaiheessa tarvitsee lasten ja varhaisnuorten toimintaan? Osallistumalla vanhempainiltaan voit vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan.


Illan tavoitteena on myös rakentaa avointa yhteistyötä vanhempien kanssa sekä kuulla vanhempien toiveita. Samalla ilta on mainio tilaisuus vanhemmille tutustua muihin perheellisiin.

AIKA: to 19.4. klo 18.00-19.30
PAIKKA: Katutason kahvio
Kahvitarjoilu ja lastenhoito järjestetty.

Tervetuloa!

Essi Lindgren
Lapsityön johtaja

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Elämää, ei sen vähempää

Usko Jeesukseen synnyttää uuden elämän, kun Pyhä Henki muuttaa ihmiseen. Kaste julistaa sitä, miten vanha jää taakse ja uusi elämä Jumalan voimassa koittaa. Mikä uusi elämä?


Yksittäiset hetket ja tilanteet ovat ihmiselle tärkeitä. Voimme muistella sitä upeaa hetkeä, kun tulimme uskoon. Voimme ladata odotuksia kasteelle - josko viimeistään sen jälkeen elämästä tulisi lopullisesti helppoa ja voimantäyteistä.

Niin huikea ja yliluonnollinen kuin Jumalan aikaansaama elämänmuutos onkin, uskossa ei kuitenkaan ole kyse vain yksittäisistä tapahtumista, joita voimme kaiholla muistella jälkeenpäin. Ei myöskään sellaisista, joihin joudumme pettymään. On kyse elämästä. Elämä on se, jonka Jumala muutti uskoontulon kautta. Tätä uutta elämää meidän on määrä elää Pyhän Hengen voimassa jatkuvasti. Vaikeudet kohdaten ja niistä selviytyen, Jumalaa palvellen. Heprealaiskirjeessä ei turhaan sanota: "Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään."

Tämä kilpailu ei ole omassa varassamme, vaan Jeesuksen täyttämän työn varassa. Meidän tulee ottaa Jeesuksen saavutus vakavasti, elää usi elämämme täysillä ja Jumalan armon varaan perustaen. Kulkea eteenpäin määrätietoisesti, nousta pystyyn kaatumisenkin jälkeen. Ja kun emme niin kovasti jaksa edetä, antaa Jeesuksen pitää täysillä kiinni ja vetää eteenpäin. Jumalalla riittää armoa - sekä täydellistä energiajuomaa ilman haitallisia sivuvaikutuksia.

Vain tällaisella intohimoisella elämänasenteella elämä voi olla täyttä. Jeesuksen kautta löytyy hänen omien sanojensa mukaisesti elämä ja yltäkylläisyys. On innostavaa tietää, että uskovalla on aina Pyhä Henki mukana matkassa ja Hänen kauttaan Jumalan voima. Eletään Pyhän Hengen synnyttämää uutta elämää todeksi tässä ja nyt. Me muutumme ja kaupunkimme muuttuu.

Jukka Suomela

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Mielen muutoksen seitsemän haastetta

Saimme olla Turussa tarjoamassa puitteet GLS:n järjestämälle Mielen muutos -seminaarille, joka kokosi seurakuntalaisia ja johtajia laajalti eri seurakunnista. Vieraanamme oli pastori John Burke Gateway -seurakunnasta Teksasista. Seurakunta sai alkunsa yhdestä pienryhmästä reilut kymmenen vuotta sitten. Nyt mukana on tuhansia ihmisiä, iso osa heistä uusia uskoontulleita.

Joopa joo ja niinpä niin, huokaa nyt ehkä moni. Noista amerikkalaisista megaseurakunnista on kuultu aivan tarpeeksi. Tuommoinen on mahdollista vain Amerikassa, tuossa ihanuuksien ihmemaassa.

Entä jos ei kuitenkaan?

Mielen muutos -seminaari haastoi meitä nimittäin - nimensä mukaisesti-  tarkistamaan tapaamme ajatella. Uudenlaisesta ajattelusta seuraa yleensä väistämättä uudenlaista toimintaa ja erilainen lopputulos, riippumatta siitä, millä mantereella ollaan.

Tässä lyhykäisesti kuulemamme haasteet:

1. Otammeko Jeesuksen lähetyskäskyn ja sen sisältämän käskyn moninkertaistua tosissamme?
Johdammeko ihmisiä uskoon ja teemme heistä opetuslapsia, niin että he voivat taas tehdä samoin?

Gatewayssa avain kasvuun on ollut ihmissuhteiden rakentaminen. Seurakuntalaiset ovat aktiivisesti hakeutuneet yhteyteen ihmisten kanssa siellä, missä ihmiset ovat ja elävät.

Entä me?

2. Uskommeko, että elämä Jeesuksen kanssa on parasta mitä voi olla olemassa?
Uskommeko oikeasti, että meillä todella on maailman paras uutinen kerrottavana ihmisille? Uskommeko, että jos ihmiset seuraavat Jeesusta, he myös nauttivat siitä?

Jos emme ole varmoja tästä, silloin meidän itsemme täytyy oppia tuntemaan Jeesusta paremmin! Kun Jumalan antamaa vapautta on itse saanut maistaa, sitä haluaa tarjota myös kaikille muille.

3. Uskommeko siihen, että aivan tavallinen kristitty voi saada aikaan epätavallisia asioita?
Gatewayssa ihan oikeasti uskotaan siihen, että tuiki tavallinen kristitty voi johtaa ihmisiä uskoon ja opetuslapseuttaa heitä. Ja että nämä näin opetuslapseutetut ihmiset voivat edelleen jatkaa saman tekemistä muille.

Uskommeko me tämän ja toimimmeko sen mukaan?

4. Uskommeko, että Pyhä Henki on koko ajan kanssamme ja haluaa auttaa ja johdattaa meitä?
Jeesus lupasi, että Pyhä Henki on kanssamme koko ajan. Hän haluaa auttaa ja johdattaa meitä joka hetki. Myös niiden ihmisten luo, joita hän haluaa meidän kohtaavan.

Uskommeko tämän ihan oikeasti ja elämmekö tämän mukaan? Annammeko Pyhälle Hengelle tilaisuden johtaa meitä, vai haluammeko edelleen sitkeästi itse päättää ja johtaa?

5. Olemmeko valmiita tarjoamaan muuttumattoman sanoman helposti vastaanotettavassa muodossa?
Gatewayssa toimitaan sen oivalluksen pohjalta, että meidän ei tarvitse tuoda Jumalaa ihmisten luokse, hän on jo siellä. Tärkeää on löytää ne tavat, joilla Jumala jo toimii heidän keskellään ja käyttää niitä hyväksemme. Mallihan on peräisin jo Paavalilita, joka evankeliumia kertoessaan rakensi siltoja ihmisten elämän keskeltä Jumalan lähelle.

Evankeliumin sanoma on muuttumaton. Mutta se täytyy tuoda esiin muodossa ja tavoilla, jotka helpottavat sen vastaanottamista.

Olemmeko me valmiita näkemään vaivaa ja rakentamaan näitä siltoja?

6. Olemmeko valmiita ottamaan käyttöömme nopeimman tavan muuttaa maailmaa?
Burken mukaan nopein tapa muuttaa maailmaa on varustaa toisia tekemään samaa, mitä itse tekee. Tätä kutsutaan opetuslapseuttamiseksi tai johtajuuden moninkertaistamiseksi.

Onko opetuslapseuttaminen meille vain yksi seurakunnan monista mahdollisista toimintamuodoista? Jos se oikeasti on nopein tapa muuttaa maailmaa, sen pitäisi olla meille ensiarvoisen tärkeää. Seurakunnan hyvää tekevä vaikutus pääsee leviämään näin koko ajan laajemmalle kaikkein tehokkaimmin.

7. Luotammeko Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa?
Kuinka paljon me oikeastaan luotamme Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa? Kuinka paljon annamme hänelle tilaisuuksia näyttää, mihin hän oikeasti pystyy?

Yksinkertainen haaste, joka seminaarissa kuulijoille heitettiin, kuului näin: Mitä Jumala voi tehdä minun kauttani, jos annan itseni hänen käyttöönsä?

Vain Jumala voi muuttaa ihmisiä. Meidän tehtävämme ei ole edes yrittää sitä. Me vain luomme ympäristön, jossa ihmiset voivat kohdata Jeesuksen. Sitten hän alkaa vaikuttaa muutosta heissä.

Suostummeko tekemään oman osuutemme ja luotammeko, että Jumala kyllä pystyy hoitamaan loput?

Siinä ne olivat. Seitsemän haastetta. Gatewayssa näihin kysymyksiin on vastattu "kyllä". Ei se kuulemma helppoa ole, vaan jatkuvasti on tarkistettava kurssia ja pidettävä huolta siitä, että seurakunta pysyy oikeassa suunnassa. Niin helposti luisutaan takaisin vanhoihin toimintamalleihin.

Mutta Jumalan synnyttämä uusi elämä leviää vastustamattomasti eteenpäin Teksasissa. Voisikohan näin ihan oikeasti tapahtua myös meillä?

Jos vastaamme yllä esitettyihin seitsemään kysymykseen "kyllä", mikä meitä voisi estää?

Tätä jäi tosissaan miettimään

Sirkka (kiitos myös Graham Turnerille ja Ansku Sormuselle seminaarimuistiinpanoista!)

torstai 15. maaliskuuta 2012

Mikä on evankeliumi?

Näin jatko-opintojen myötä tulee mietittyä monenlaista. Pastorina pohdinta keskittyy monesti oman työn ja julistuksen arviointiin.

Aloitin pari viikkoa sitten kurssin, jonka tavoitteena on johtaa opiskelijat pohtimaan evankeliumia ja sen julistamista. Kurssilla olen kohdannut monta aika tavalla karua kysymystä, joita haluaisin sinut kutsua nyt kanssani miettimään. Ohessa tarjoan myös lyhyesti omia ajatuksiani, mutta parasta on, jos jaksat itse vastata kysymyksiin.

1. Mikä seurakunnassa on vikana?
Lähdin opiskelemaan viime elokuussa. Sitä ennen mietin pari vuotta putkeen opetuslapseuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestäni monelta meistä on opetuslapseus ja Jeesuksen kokonaisvaltainen seuraaminen hukassa. Olemme liian usein joukko individualisteja ja konsumeristeja, joilta puuttuu sitoutuminen Kristukseen. Tulemme kirkkoon kuin MacDonaldsiin ja haluamme hampurilaisemme heti. Jos maku ei miellytä, emme jaksa nähdä vaivaa sen eteen - saati sitten, että laittaisimme hengellistä ruokaa myös kotona. Laiskuus asuu meissä usein. Rukous ja Raamattu liian harvoin.

2. Mikä evankeliumi on? 
Tämä kysymys liittyy suoraan edelliseen. Jos kristityt eivät ole sellaisia kuin heidän pitäisi olla, jotakin on varmaan pielessä julistuksessamme. Olemmeko tehneet evankeliumista jotakin muuta kuin mitä se on? Tunnilla mietiskelin esimerkiksi sellaista hyvin herätyskristillistä ajatusta, että syntisen rukouksessa pyydetään usein Jeesusta asettumaan minun sydämeeni asumaan. Mutta jos Jeesus muuttaa meille, silloinhan hän tulee vieraaksi, ja minä olen edelleen talon isäntä! Olisikohan parempi alkaa puhumaan siitä, että minä muutan Jeesuksen luo ja hän saa sanella elämäni jatkossa?

3. Miksi joku tarvitsee evankeliumia? 
Tämä kysymyksen tehtävänä on tsekata, osasitko määritellä evankeliumin oikein edellisessä kohdassa. Mikä tekee evankeliumista niin tarpeellisen? Vai esititkö evankeliumin edellisessä kohdassa niin, että sen tarkoituksena on tuottaa hyvää oloa ihmiselle? Mielestäni evankeliumi porautuu ihmisen suurimpaan ongelmaan, joka on se, että haluamme itse määritellä oman käsityksemme oikeasta ja väärästä. Juuri tämä oli ihmisen ensimmäinen synti. Vaikka Aatami ei vielä ollutkaan hyvän- ja pahantiedon omppua haukannut, hän kyllä tiesi mikä on oikein ja väärin. Olihan Jumala antanut käskyn olla syömättä. Aatami kuitenkin halusi itse määritellä oikean ja väärän, ja loppu onkin sitten historiaa. Kristuksen kuolema tekee lopun meidän itsekkyydestämme ja hänen ylösnousemuksensa avaa meille mahdollisuuden elää elämää isolla eellä hänessä.

4. Kuinka tärkeä asia taivas on?
Kuka ihmeessä keksi, että kristityt ovat matkalla taivaaseen? Eihän se edes ole totta, sillä Jumala tulee luomaan uuden maan ja uudet taivaat. Emme ole siis matkalla harppua soittelemaan pilvenlonkareelle, vaan meidät on tarkoitettu jo nyt ottamaan osaa Jumalan iankaikkiseen suunnitelmaan, jonka toteutuessa Jumalan valtakunta ei ole enää "jo nyt, mutta ei vielä", vaan tässä ja nyt! Kristinuskossa ei ole kysymys taivaaseen pääsemisestä.  Tätä julistamalla teemme kristinuskosta jotakin millä ei ole mitään tekemistä päivittäisen elämämme kanssa.

5. Mitä ajattelet viimeisestä tuomiosta?
Pitäisikö viimeisellä tuomiollakin olla jotakin sijaa meidän julistuksessamme? Uudessa testamentissa siitä puhutaan itse asiassa yllättävän paljon, ja aina siitä sanottavat asiat eivät ole mieluisia. Jumala tulee mittaamaan myös uskollisuuttamme hänelle, vaikka itse pelastuisimme "kuin tulen läpi". Itse haluaisin katsoa Jeesusta silmiin, kun hän puhuu minun elämästäni.

Lopuksi
Kovia sanoja. Haluaisin päättää ajatukseen, jonka Uuden testamentin professorini Klyne Snodgrass lausui syksyllä: "Jumalan valtakunta annetaan meille rajoittamattoman armon kanssa, mutta samalla se esittää meille myös rajoittamattoman vaatimuksen." Kaikki annetaan anteeksi, mutta samalla Jeesus kutsuu sinua antamaan kaikkesi ja kuolemaan kokonaan itsellesi.

Armoa ja totuutta päivääsi!

Markus Nikkanen
Chicago

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ihmiset joista Jeesus sanoi, että heillä oli suuri usko

Ensimmäinen heistä oli Roomalainen sadanpäällikkö, jonka löydämme Matteuksen evankeliumin 8:5-13:

“Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.”

Toinen oli kaananlainen nainen, hänet puolestaan löydämme Matteuksen evankeliumin 15:21-28.

“Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.”

Äkkiä katsottuna heistä ei löydy muuta yhteistä, kuin heidän uskonsa. Toinen on mies, toinen nainen. Toinen on sadanpäällikkö toinen kotiäiti. Sotapäällikön vahvan uskon saattaisi selittää hänen uskonsa siihen, ettei Jeesuksen tarvitse lähteä hänen kotiinsa. Mutta ei Jeesus mennyt naisenkaan kotiin ja siitä huolimatta hänen tyttärensä parantui sillä hetkellä.

Heistä kuitenkin löytyy yksi erittäin mielenkiintoinen yhteinen tekijä, heistä kumpikaan ei ollut Israelilainen, toisin sanoen he olivat molemmat pakanoita. Toisin sanoen he eivät olleet tietoisia laista, he olivat ainoastaan tietoisia Jeesuksesta ja Hänen läsnäolostaan. Kumpikaan heistä ei yrittänyt millään muotoa ansaita Jumalan hyvyyttä, he vain yksinkertaisesta pitkäjänteisesti pyysivät sitä.

Toisin sanoen, Jumalan näkökulmasta suurta uskoa on se, että emme itse yritä ansaita Hänen rakkauttaan, vaan luotamme siihen, että Jeesuksen ristintyö on hoitanut syntivelkamme kerralla kuntoon. Niin menneet, tämän hetkiset, kuin tulevatkin. [1. Johanneksen kirje 1:7]

Roomalaiskirje 4:3 kertoo, miten Abrahamkin oli Jumalan silmissä vanhurskas, ei tekojensa vaan uskonsa vuoksi. "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Kun me keskitymme siihen mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme Hän auttaa meitä elämään Häntä kunnioittavaa ja Hänen mielenmukaistaan elämää. Aivan kuten Johannes 8:1-11 oleva aviorikoksesta kiinni saatu nainen.

Hänellekin Jeesus osoitti ensin armoa ja rakkautta, jonka jälkeen Jeesus sanoi "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." Toisin sanoen, kun saamme kokea Jumalan hyvyyttä ja Hänen suosiotaan elämässämme Hän antaa meille voiman elää Häntä miellyttävää elämää. Mikään ei siis ole kiinni meistä tai meidän tekemisistämme, vaan kaikki on kiinni siitä mitä Jeesus teki puolestamme ristillä.

Jeesuksen mukaan ne ihmiset jotka keskittyvät Häneen, eivätkä omiin tekoihinsa omaavat suuren uskon. Abraham luettiin vanhurskaaksi uskonsa takia, niin luetaan meidätkin. Keskitytään siis siihen mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt. Hän on luvannut että Hänen ikeensä on kevyt [Matteus 11:30] ja me saamme levätä Hänen täydellisessä sovitustyössään.