Elämää, ei sen vähempää

Usko Jeesukseen synnyttää uuden elämän, kun Pyhä Henki muuttaa ihmiseen. Kaste julistaa sitä, miten vanha jää taakse ja uusi elämä Jumalan voimassa koittaa. Mikä uusi elämä?


Yksittäiset hetket ja tilanteet ovat ihmiselle tärkeitä. Voimme muistella sitä upeaa hetkeä, kun tulimme uskoon. Voimme ladata odotuksia kasteelle - josko viimeistään sen jälkeen elämästä tulisi lopullisesti helppoa ja voimantäyteistä.

Niin huikea ja yliluonnollinen kuin Jumalan aikaansaama elämänmuutos onkin, uskossa ei kuitenkaan ole kyse vain yksittäisistä tapahtumista, joita voimme kaiholla muistella jälkeenpäin. Ei myöskään sellaisista, joihin joudumme pettymään. On kyse elämästä. Elämä on se, jonka Jumala muutti uskoontulon kautta. Tätä uutta elämää meidän on määrä elää Pyhän Hengen voimassa jatkuvasti. Vaikeudet kohdaten ja niistä selviytyen, Jumalaa palvellen. Heprealaiskirjeessä ei turhaan sanota: "Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään."

Tämä kilpailu ei ole omassa varassamme, vaan Jeesuksen täyttämän työn varassa. Meidän tulee ottaa Jeesuksen saavutus vakavasti, elää usi elämämme täysillä ja Jumalan armon varaan perustaen. Kulkea eteenpäin määrätietoisesti, nousta pystyyn kaatumisenkin jälkeen. Ja kun emme niin kovasti jaksa edetä, antaa Jeesuksen pitää täysillä kiinni ja vetää eteenpäin. Jumalalla riittää armoa - sekä täydellistä energiajuomaa ilman haitallisia sivuvaikutuksia.

Vain tällaisella intohimoisella elämänasenteella elämä voi olla täyttä. Jeesuksen kautta löytyy hänen omien sanojensa mukaisesti elämä ja yltäkylläisyys. On innostavaa tietää, että uskovalla on aina Pyhä Henki mukana matkassa ja Hänen kauttaan Jumalan voima. Eletään Pyhän Hengen synnyttämää uutta elämää todeksi tässä ja nyt. Me muutumme ja kaupunkimme muuttuu.

Jukka Suomela

Ihmiset joista Jeesus sanoi, että heillä oli suuri usko

Ensimmäinen heistä oli Roomalainen sadanpäällikkö, jonka löydämme Matteuksen evankeliumin 8:5-13:

“Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.”

Toinen oli kaananlainen nainen, hänet puolestaan löydämme Matteuksen evankeliumin 15:21-28.

“Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.”

Äkkiä katsottuna heistä ei löydy muuta yhteistä, kuin heidän uskonsa. Toinen on mies, toinen nainen. Toinen on sadanpäällikkö toinen kotiäiti. Sotapäällikön vahvan uskon saattaisi selittää hänen uskonsa siihen, ettei Jeesuksen tarvitse lähteä hänen kotiinsa. Mutta ei Jeesus mennyt naisenkaan kotiin ja siitä huolimatta hänen tyttärensä parantui sillä hetkellä.

Heistä kuitenkin löytyy yksi erittäin mielenkiintoinen yhteinen tekijä, heistä kumpikaan ei ollut Israelilainen, toisin sanoen he olivat molemmat pakanoita. Toisin sanoen he eivät olleet tietoisia laista, he olivat ainoastaan tietoisia Jeesuksesta ja Hänen läsnäolostaan. Kumpikaan heistä ei yrittänyt millään muotoa ansaita Jumalan hyvyyttä, he vain yksinkertaisesta pitkäjänteisesti pyysivät sitä.

Toisin sanoen, Jumalan näkökulmasta suurta uskoa on se, että emme itse yritä ansaita Hänen rakkauttaan, vaan luotamme siihen, että Jeesuksen ristintyö on hoitanut syntivelkamme kerralla kuntoon. Niin menneet, tämän hetkiset, kuin tulevatkin. [1. Johanneksen kirje 1:7]

Roomalaiskirje 4:3 kertoo, miten Abrahamkin oli Jumalan silmissä vanhurskas, ei tekojensa vaan uskonsa vuoksi. "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Kun me keskitymme siihen mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme Hän auttaa meitä elämään Häntä kunnioittavaa ja Hänen mielenmukaistaan elämää. Aivan kuten Johannes 8:1-11 oleva aviorikoksesta kiinni saatu nainen.

Hänellekin Jeesus osoitti ensin armoa ja rakkautta, jonka jälkeen Jeesus sanoi "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." Toisin sanoen, kun saamme kokea Jumalan hyvyyttä ja Hänen suosiotaan elämässämme Hän antaa meille voiman elää Häntä miellyttävää elämää. Mikään ei siis ole kiinni meistä tai meidän tekemisistämme, vaan kaikki on kiinni siitä mitä Jeesus teki puolestamme ristillä.

Jeesuksen mukaan ne ihmiset jotka keskittyvät Häneen, eivätkä omiin tekoihinsa omaavat suuren uskon. Abraham luettiin vanhurskaaksi uskonsa takia, niin luetaan meidätkin. Keskitytään siis siihen mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt. Hän on luvannut että Hänen ikeensä on kevyt [Matteus 11:30] ja me saamme levätä Hänen täydellisessä sovitustyössään.

Pyhän Hengen viikonloppu

Viime viikonloppuna 8.-9.10 seurakuntamme kirkkosaliin kokoontui suuri joukko ihmisiä, jotka halusivat tulla Pyhän Hengen läsnäoloon kokonaiseksi lauantaipäiväksi! Ja ainakin oman kokemukseni mukaan viikonloppu oli totisesti täynnä Pyhää Henkeä! Kyseessä oli siis Pyhän Hengen pienryhmäviikonloppu ja paikalla oli seurakunnan pienryhmissä toimivia ihmisiä vauvasta vaariin.

Vierailevana puhujana oli Richard Svensson Ruotsista. Hän puhui lauantaina Pyhän Hengen vaikutuksista elämässämme; kuinka Pyhä Henki antaa meille iloa ja rauhaa. Uskon, että monet saivat kokea näitä Hengen vaikutuksia jo heti paikan päällä.

Sunnuntaina viikonloppu jatkui vielä pienryhmänjohtajille. Aloitimme iltapäivän ihanalla ylistyksellä, jonka aikana Pyhä Henki kosketti monia: varusti, rohkaisi ja kannusti johtajan tehtävässä. Samoin tekivät myös Richardin opetukset ”Kuinka olla innostava johtaja” sekä ”Miten johtaa, kun itsellä on vaikeaa”.

Viikonloppu oli tarpeellinen levähdystauko hektisen syksyn keskellä. Saimme viettää rauhallisen hetken Jumalan läsnäolossa, mikä antoi voimaa viikon arkeen. Me johtajat saimme myös uutta intoa vietäväksi pienryhmiimme. Ja kuten oma pienryhmäni tapaa sanoa rukousvastauksista: Kiitos Herralle!

Elisa Huovila
seurakunnan pienryhmätyön tiedottaja
pienryhmänjohtaja

Mikä odottaa kulman takana?

Tämän viikon isoin uutistapahtuma maassamme on ollut Sauli Niinistön tiistainen ilmoitus siitä, että hän on päättänyt lähteä ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleihin. Tiedotustilaisuudessa pitämässään puheessa Niinistö pohti sitä, miten maailma muuttuu nopeassa tahdissa ja miten muutos tuo jatkuvasti mukanaan uusia haasteita. Suomen lähitulevaisuutta Niinistö kommentoi sanoen: "Luulenpa, että tämänkin vaalikauden suurimmat haasteet ovat sellaisia, joista emme tänä päivänä vielä tiedä."

Niinistön sanoihin kätkeytyy varmasti syvä viisaus. Ja silti hän, niin kuin me kaikki muutkin, kuitenkin teemme suunnitelmia ja valmisteluja tulevaisuutta varten sen tietämyksen mukaan, mikä meillä tällä hetkellä on. Niinpä mekin työntekijätiiminä olemme hyvissä ajoin ennen kesälomille lähtöämme suunnitelleet ensi syksyn toimintaa seurakunnassa jo varsin pitkälle. On hyvä olla olemassa selkeät raamit valmiina, kun syksyllä lähdetään liikkeelle.

Mutta entäpä sitten, jos meillekin käy kuten Niinistö ennustaa, että osa ensi työkauden suurimmista haasteista ovat sellaisia, joihin emme tänään ole vielä mitenkään osanneet varautua? Tai entäpä jos jo loppuviikko tuo mukanaan jonkin Niinistön tiistaista ilmoitusta paljon suuremman uutispommin, kenties uutisen, joka ratkaisevalla tavalla järkyttää koko kansamme perusturvallisuutta?

Silloin nousee arvoon arvaamattomaan kesän opetussarjamme Valtakunnan sankarit kantava teema. Meidän on tärkeä pitää "katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään". Kun kulman takaa tulee eteemme yllättäviä haasteita, jotka uhkaavat murskata meidät alleen ja kun omat huolellisesti suunnitellut rakennelmamme sortuvat, silloin on turvallista tietää, että on jotakin, joka pysyy.

Jeesus haluaisi olla elämämme tärkein vaikuttaja, johon katseemme on kiinnitetty, tapahtuipa elämässämme ja ympärillämme sitten mitä tahansa. Silloin hän voi vaikuttaa meissä sitä uskoa, joka kaikesta huolimatta jatkaa eteenpäin. Uskoa, joka saa meidät kulkemaan läpi romuttuneiden suunnitelmien raunioiden ja yli palaneiden toiveiden tuhkakasojen. Uskoa, joka tekee uudet suunnitelmat - ehkä menneestä jotakin oppineena nyt hiukan viisaammat - ja lähtee jälleen liikkeelle.

Silloin voimme huomata liittyneemme siihen hyvällä tavalla hullujen uskovien joukkoon, joka periksi antamatta, toinen toistaan tukien kulkee eteenpäin kohti sitä, mikä ei vielä näy, mutta mikä on meille luvattu.

Jos haluat kuulla joistakin heistä lisää, tervetuloa mukaan kesäjumiksiimme!

Sirkka