Kun on koko elämänsä asunut täällä pohjan perukoilla,missä talvi on pitkä ja pimeä,parasta kesässä on ehdottomasti valo!
Olen taas nauttinut siitä täysin siemauksin.Valokylpy alkaa jo aamun varhaisina hetkinä ja jatkuu pitkälle yön tunteihin asti.Kesäyö ummistaa silmänsä vain pieneksi hetkeksi ja sitten valo voittaa jälleen.
Apostoli Johanneskin oli haltioitunut valosta.Ei etelän kuumasta auringosta,vaan elämästä,joka oli ilmestynyt hänelle.Isän luota tullut Poika,Jeesus Kristus,oli valloittanut hänet.
Johanneksen ilo pulppuaa:"Elämä ilmestyi,me olemme nähneet sen ja siitä me todistamme." "Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo",hän todistaa evankeliumissaan ja jatkaa kirjeessään:"Tämä on se sanoma,jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille:Jumala on valo,hänessä ei ole pimeyden häivää."
Puolen vuoden kuluttua täällä meillä on taas pimeää.Auringon valo on vain muisto.Mutta valo josta Johannes puhuu,on erilaista valoa:"Valo loistaa pimeydessä,pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."
Maailman tilanne ja tapahtumat tuntuvat heittävän synkän,koko ajan pitenevän varjon planeettamme ylle.Mutta mitä pimeämpää tulee,sitä kirkkaampana loistaa valo,jota pimeys ei saa valtaansa.
Tervetuloa valohoitoon Johanneksen ensimmäisen kirjeen pariin kesän jumalanpalveluksiin!
toivottaa Sirkka
Raamatuntekstit: Evankeliumi Johanneksen mukaan 1:4 ja 5;Johanneksen ensimmäinen kirje 1:2 ja 5
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Jopi vieraili leireillä
Perjantaina Jopi suuntasi autonsa nokan kohti Hankoniemeä. Santalaan päästyään hänen hahmonsa muuttui tummanpuhuvaksi ja pukeuduttuaan Senegalilaiseksi kyläpäälliköksi hän tallusteli Pekanniemeen lippukunnan kesäleirille. Siellä oltiin täydessä työntouhussa partiolaisten laittaessa Senegalilaista ruokaa pienissä ryhmissä. Päällikkö pääsi heti tunnelmaan mukaan maistellessaan eri ryhmien "taidon näytteitä". Päivä kului askarrellen koruja, valmistaen jalkapalloja ja tietysti ohjelmassa oli myös jalkapallo-ottelu.
Seuraava ateria valmistuikin sitten nuotion loimussa sisältäen kanaa ja kasviksia...nam.
Illan hiipiessä leiriin vietettiin kyläpäällikön kanssa juhlaa. Ryhmäläiset olivat valmistelleet esityksiä Senegalilaisista viisauksista ja tehneet tansseja eri teemoista kuten esim. maissin istutuksesta.
Laulujen, leikkien ja tietysti afrikkalaisen tarinan myötä leiri hiljentyi iltatoimiin ja kyläpäällikkö poistui vaivihkaa Santalan puolelle moikkaamaan Seurislaisia.
Seuriksella kaikki hyvin! Ainakin opettaja ja isospuolella oltiin tyytyväisiä leirin alkuun. Odotukset olivat korkealla ja porukka näytti vielä tässä vaiheessa pirteältä.
Partioleiri päättyy sunnuntaina ja Seuris jatkuu vielä koko ensi viikon. Joten pidetään molemmat leirit rukouksissamme.
Päällikkö on puhunut

perjantai 11. kesäkuuta 2010
Viikonloppuna puhutaan armolahjoista
Viikonlopun saarnat päättävät opetussarjamme Pyhästä Hengestä. Mikäli haluat tutustua saarnatekstiin etukäteen, lue 1. Korinttilaiskirjeen luvut 12-14 ajatuksen kanssa läpi. Koko jakson pääaiheena eivät ole armolahjat, niiden luokitteleminen tai järjesteleminen, vaan se, mitä hengellisyys on. Korinttilaiset nimittäin luulivat, että hengellinen ihminen on enkelin kaltainen:
- kieltäytyy seksuaalisuudesta (7:1-7)
- puhuu enkelien kieliä (13:1)
- on tulevaisuudessa ruumiiton (15:1-58)
Näin ollen hengellisyyden mittariksi mittariksi nousi kielillä puhuminen (vrt. enkelien kieli, 13:1). ja tietysti Paavali joutuu oikomaan heidän luutuneita käsityksiään. Hänelle hengellisyys ei ole irrottautumista nykyisestä olemisen tilasta jollekin toiselle ja hengellisemmälle tasolle. Todellisen hengellisyyden tuloksena on Jeesuksen korottaminen Herraksi.
Ohessa on lukujen 12-14 rakenne, jota voit käyttää apuna tutkimustyössäsi. Se auttaa sinua Paavalin argumentoinnin hahmottamisessa.
Mikä on lähtöisin Hengestä ja mikä ei? (12:1-3)
Moninaisuuden tarve (12:4-11)
Ihmisruumis kuvana seurakunnan ykseydestä ja moninaisuudesta (12:12-27)
Yhteenveto edellä mainitusta (12:27-30)
Rakkauden välttämättömyys (13:1-3)
Rakkauden tunnusmerkit (13:4-7)
Rakkauden pysyvyys (13:8-13)
Armolahjojen käyttämisen tulee olla ymmärrettävää (14:1-25)
Armolahjojen käyttämisen tulee tapahtua järjestyksessä (14:26-40)
Huomaa, että Paavalin argumentointi etenee aina 14. luvun loppuun saakka. Näin ollen myös 13. luku liittyy kiinteästi armolahjoihin ja niiden käyttämiseen.
Iloista löytöretkeä Raamatun äärellä toivottaen,
Markus

Tunnisteet:
1. Korinttilaiskirje,
armolahjat,
Paavali,
Pyhä Henki
torstai 10. kesäkuuta 2010
Seuraa seuriksen tapahtumia
Santalan seuris on startannut. Tänä vuonna seurikselle osallistuu poikkeuksellisen paljon porukkaa seurakunnastamme isosina ja leiriläisinä. Mukana on myös seurakuntamme nuorisotyönjohtaja Teemu Sormunen.
Jos haluat seurata seuriksen elämää livenä, klikkaa itsesi seuriksen blogiin:
http://www.seuris2010.blogspot.com/
Jos haluat seurata seuriksen elämää livenä, klikkaa itsesi seuriksen blogiin:
http://www.seuris2010.blogspot.com/
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Rukousta kehiin
Tällä viikolla Maaret on Alfakonferenssissa Englannissa ja Teemu + 16 muuta ovat Santalassa seurakuntakoululeirillä.
Joten kun rukoilet liitä Maaret ja Teemu joukkoineen rukouksiisi. Rukoile Jumalan siunaavaa läsnäoloa ja aivan ilmiömäistä ilmestymistä.
Toivoo Jopi, joka on rukouksissa mukana.
Joten kun rukoilet liitä Maaret ja Teemu joukkoineen rukouksiisi. Rukoile Jumalan siunaavaa läsnäoloa ja aivan ilmiömäistä ilmestymistä.
Toivoo Jopi, joka on rukouksissa mukana.
torstai 3. kesäkuuta 2010
New Wine -kesätapahtuma
New Wine on kesän paras juttu. Oikeasti. Sinne kannattaa lähteä koko perheen voimin lomailemaan ja virvoittumaan. Kaikille on ohjelmaa.
Lisätietoja tapahtumasta saat osoitteesta: http://www.new-wine-finland.net
Ohessa on vielä joitakin kuvia nuorten viime vuoden kesätapahtumasta:
Armontalon kesäblogi on avattu jälleen!
Tervetuloa lukemaan kesäblogia!
Kesäblogi avataan virallisesti uuden, lauantaina 19.6. tilaisuuksissamme starttaavan, opetussarjan myötä. Opetukset tulevat tällöin käsittelemään 1. Johanneksen kirjettä, josta tässä blogissa tullaan kirjoittamaan paljon.
Jo nyt voit tutustua viime vuoden kirjoituksiin, mikäli blogi on sinulle ilmiönä kokonaan uusi. Kiva kun löysit tänne tiesi.
Uuden opetussarjan myötä blogiin alkaa ilmestyä kaksi kirjoitusta joka viikko: blogista löydät uuden hengellistä elämääsi virvoittavan kirjoituksen joka torstai. Lisäksi seurakunnan työntekijät lähettävä blogiin kesäterveisiään kerran viikossa.
Muistathan muuten, että jumalanpalveluksemme ovat siirtyneet kesäaikaan, mikä merkitsee, että lauantaisin ja sunnuntaisin tavataan klo 18!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)