Viimeiset kuukaudet ovat olleet todella kiireisiä elämässämme. Ansku valmistui lääkäriksi toukokuun lopussa ja luonnollisesti hänen aikansa meni pitkälti opintojen päättämiseen. Opiskelujen päättämisen lisäksi Ansku on palvellut uskollisesti entiseen tapaan seurakunnassa. Arvostan hänen rakkauttaan ja intoa paikallisseurakuntaa kohtaan.
Samalla itselläni on ollut monella tapaa tavallista kiireisempi kevät. Tuntuu oudolta sanoa, että kaiken tämän hullun myllyn keskellä olen oppinut nauttimaan elämästä entistä enemmän. En usko sen johtuvan kiireisestä elämän vaiheesta, koska viimeiseen puoleen vuoteen mahtuu hetkiä jolloin olen ollut todella väsynyt. Ennemminkin syynä on juuri nautinnon löytäminen erilaisissa, hyvin arkisissakin hetkissä.
Se on jännä juttu, miten yhteen päivään voi mahtua oudon erilaisia tilanteita. Esimerkiksi muutama viikko sitten tiistaipäiväni koostui aivan ”random” tilanteista. Aamupäivän käytin kirkolla erilaisia toimistotöitä tehden. Iltapäiväni kului Alfakurssin opetusta valmistellessa. Alkuillasta laitoin autoni perään kirkon peräkärryn ja lähdin kohti Orikedon teollisuusaluetta. Tarkoituksenani oli noutaa sieltä erään yrityksen takana olevasta pusikosta kaksi isoa peltilevyä kauppatorin Slummia varten. Levyt olivat kuitenkin liian suuria kirkon kärryllä kuljetettavaksi, joten jouduimme jättämään levyt sinne pusikkoon. Orikedolta säntäsin opettamaan Alfakurssille, johon olin opetuksen valmistellut. Kurssille osallistuu muutama vastikään uskoontullut. Kurssin päätyttyä jouduin vielä piipahtamaan kirkolla, koska minun piti tehdä vielä yksi juttu toimistolla. Kello oli jo yli yhdeksän illalla. Kirkolle saavuttuani huomaan kirkon edessä olevan parkkeerattuna ison pakettiauton, jonka perässä olleessa peräkärryssä olivat juuri nuo samaiset peltilevyt, jotka aiemmin päivällä olimme joutuneet jättämään sinne Orikedon pusikkoon. Arkisia ihmeitä! Nukkumaan mennessä en voinut kuin ihmetellä, miten elämä voi olla jännää.
Muutama päivä myöhemmin vietin yhdessä kahdeksan muun kanssa vuorokauden asuen kauppatorille rakentamassamme slummissa. Ruokavalionamme oli pääasiassa linssejä ja riisiä. Päivällä poltin naamani auringossa ja yöllä minulla oli kylmä kesämakuupussissani. Kaiken sen keskellä nautin suunnattomasti niistä kymmenistä ja kymmenistä keskusteluista, joita sain vuorokauden aikana käydä ihmisten kanssa. Kaksi päivää slummin jälkeen osallistuin Anskun lääkärivala –tilaisuuteen, jossa nostimme maljan yli sadalle vastavalmistuneelle. Taas huomasin elämässä olen jänniä kontrasteja; ensin elän vuorokauden slummissa ja kaksi päivää myöhemmin istun puku päällä akateemisessa tilaisuudessa.
Eilen, lauantaina minulla oli etuoikeus olla siunaamassa kahdeksan viikon ikäistä vauvaa. Illalla osallistuin Fuel.stationiin, jossa sain taas kokea elämän ihmeellisyyttä. Muutama henkilö yhdestä seurakuntamme solusta kertoivat Stationissa, kuinka he olivat lähteneet viikko takaperin kaupungille evankelioimaan. Pojat olivat innoissaan siitä, kuinka Jumala oli auttanut ja johdattanut heitä siellä. Innostuin. Puheen jälkeen eräs 16 –vuotias tuli luokseni kertoen, että ylistyksen aikana hänen nyrjähtänyt nilkkansa oli parantunut. Vielä Stationiin tullessa hän oli tuntenut kipua jalassaan. Upeaa!
Tänään sain olla juontamassa aamujumalanpalvelusta ja iltapäiväjumalanpalveluksessa johdin taas ylistystä. Molemmissa tilanteissa koin Pyhän Hengen läsnäoloa.
Arkeni voi olla erilaista kuin sinun, mutta arki on aina arkea. En halua rohkaista ketään tulemaan kiireiseksi. Se ei ole hyvästä. Sen sijaan tahdon rohkaista sinua nauttimaan hetkestä. Jumala tahtoo meidän nauttivan elämästä täysin rinnoin. Elä hetkessä nauttien sen ihmeellisyydestä! Elämä on jännä juttu!
-Teemu
