torstai 3. toukokuuta 2012

Voitto synnistä


Johannes kirjoitti ensimmäisessä kirjeessään, että jos me sanomme, että jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä (1Joh 1:8). Yksikään rehellinen ihminen ei voi kieltää sitä, että hän tekee asioita, joita hänen ei pitäisi tehdä ja jättää tekemättä asioita, joita hänen pitäisi tehdä. Paavali myönsi tämän Roomalaiskirjeen luvussa 7, jakeissa 15 ja 19.

Jumala kutsuu meitä seurakuntaan sanomalla “Tule sellaisena kuin olet”, mutta hän sanoo meille  myös ”Älä pysy sellaisena”, John Burkea lainatakseni. Miten siis voimme mennä eteenpäin siinä prosessissa, jossa meistä tulee enemmän Jeesuksen kaltaisia ja vähemmän synnin hallitsemia?

Tämä on seuraavan opetussarjamme aihe. Seuraavien neljän viikonlopun ajan tutkimme Paavalin opetusta Roomalaiskirjeen luvuissa 5,6,7 ja 8.

Luku 5 opettaa siitä, miten synti tuli maailmaan ja mitä seurauksia sillä on. Luku 6 käsittelee asennettamme syntiin ja kasteen merkitystä.  Luku 7 paljastaa kamppailun, joka meillä on synnin kanssa ja lain tehtävän. Lopuksi luku 8, jota tutkimme helluntaina, kertoo siitä, miten Pyhä Henki auttaa meitä elämään elämää, jota synti ei hallitse.

Ethän jätä käyttämättä tätä tilaisuutta tulla kohtaamaan Jumalaa hänen sanansa ja hänen Henkensä kautta. Se voi muuttaa elämäsi.

Graham Turner