Terveisiä Afrikasta!

Matka oli hyvä ja selvittiin kaikki hengissä kotia saakka. Mulle Jumala puhui yhdestä asiasta, ja koen että Jumala haluaa sanoa sen meille kaikille.

Luin Markuksen kirjoituksen: “God is good - all the time!”(pari kirjotusta alempana) ja huomasin, että sattumalta tämä koskee pikkusen samaa aihetta. Markus mainitsi, että n. 80-100% sairaista paranee rukouksen kautta, kun taas Suomessa luku on n. 5%. Miksi se on näin ja mistä se kertoo?

Ollessani matkalla aktiopaikalle Etelä-Afrikan köyhillä maalaisseuduilla, näin tosi paljon ihmisiä, jotka olivat todella iloisia ja hymyileviä. He todella välittivät ja huolehtivat toisistaan - jopa naapureistaan. Rakkaus oli hämmästyttävän suuressa asemassa siellä. Lähes kaikkia heistä yhdistää kaksi asiaa: Usko ja köyhyys.

Heillä ei ole rahaa, ei yleellisyyksiä, eikä sitä materiaalin määrää, mikä monella meistä on, joten me helposti ajattelemme, että “voi kun heillä menee huonosti, sääli...” Mutta todellisuudessa heillä on asiat PALJON paremmin kuin monilla meistä länsimaalaisista.

Afrikassa uskovia on todella paljon, ja kirkkojakin on huomattava määrä ja kirkoilla on päätösvaltaa kaupungin asioihin. Nimittäin monilla ihmisillä ei Afrikassa ole paljoa muuta kuin usko Jumalaan. Jokainen päivä heidän täytyy jättää Herran haltuun, ja luottaa kaikessa häneen, koskaan he eivät voi tietää, onko ruokaa pöydässä tai että koska he tai joku läheinen joutuu luopumaan elämästään rikollisuuden, tautien tai muun syyn takia. Jumala on heitä todella lähellä ja se heijastuu heistä rakkautena ja iloisuutena. Mä oikeesti kiitän Jumalaa siitä armosta ja rakkaudesta, joka on näitä ihmisiä niin lähellä.

Jumalan tahto on, että mekin voitais elää lähellä Jumalaa ja joka päivä luottaa häneen ja olla täynnä sitä rakkautta, joka on lähtöisin Jumalasta. Jumalassa meillä on tie, totuus ja elämä. Sitä ei löydy rahasta, työstä, eikä mistään muustakaan maallisesta. Jumala sanoo Sanassaan, että jos me etsitään Hänen tahtoaan, on meillä kaikki mitä me tarvitaan.

Rukoillaan että Jumala vois täyttää meiät hänen valtavalla rakkaudellaan. Ittessämme me ei voida tehdä mitään, ja niin kauan kun me ollaan maailmassa, me tullaan tekemään syntiä ja polvillamme anomaan anteeksiantoa. Mutta me kelvataan Jumalalle tällaisinaan. Muuta me ei tarvita, ku että annetaan Jumalalle lupa käyttää meitä hänen valtakuntansa hyväksi. Rakastetaan lähimmäisiämme ja osoitetaan se teoin ja ollaan siunaukseksi siellä, missä me ikinä ollaankaan. Annetaan Jumalalle tilaa meiän arjesta ja luotetaan koko sydämestämme Häneen. Kiitos Jumalalle kaikesta siitä armosta ja rakkaudesta, joka on meiän yllä.

“Eräs rikas nainen maailmanmatkallaan näki lähetystyöntekijänaisen hoitavan spitaalisen vammoja ja totesi inhoten: 'Minä en tekisi moista edes miljoonasta'. Lähetystyöntekijä kääntyi häneen päin, hymyili ja sanoi: 'En minäkään.' “

Siunausta!

Roni Zidbeck
Roni on seurakuntamme nuoria ja aloittaa siviilipalveluksen seurakunnassamme elokuussa.

Hyvää käymistä

Muistan miten kivaa oli lapsena vapun lähestyessä seurata, miten mummun pullottamissa simapulloissa rusinat nousivat pintaan. Kun kasvoin vähän isommaksi, sain tietää, että ilmiö liittyi jollakin tavalla siman käymiseen.

Tuntuu siltä, että jotakin on tapahtunut myös meidän parissa kesän aikana. Olemme kesän jumalanpalveluksissa rohkaisseet toisiamme koskettamaan Jeesusta ja antamaan hänen vaikuttaa meissä muutosta. Ja sitä on toden totta tapahtunut!

Olen saanut kuulla toisilta ja huomata itsessänikin, että on alkanut tapahtua samanlaista hyvää käymistä kuin simapullossa: pullon pohjalta on alkanut nousta pintaan erilaisia asioita, toiset kivoja, toiset ei niin kovin kivoja.

Ne ei niin kivat jutut kannattaa poimia pois ja käsitellä yhdessä Jeesuksen kanssa ja antaa hänen sitten hävittää ne, etteivät ne joudu takaisin pulloomme. Oli ne sitten vanhoja katkeruuksia tai anteeksiantamattomuuksia tai haavoja, joita olemme hautoneet. Tai muita asioita elämässämme, jotka murehduttavat Herraa.

Hyvät rusinat pulloissamme taas yleensä ovat sellaisia,että niistä on iloa muillekin, eli ne on tarkoitettu eteenpäin jaettaviksi.

Mummu kävi aina silloin tällöin raottamassa simapullojen korkkia. Käyminen oli nimittäin joskus niin voimakasta, että korkit olisivat sinkoilleet ilmaan, ellei hän olisi helpottanut painetta. Oli pulloissamme sitten hyvän- tai pahanmakuisia rusinoita, eihän anneta kesän jälkeenkään paineen kasvaa liian suureksi. Korkataan ajoissa!

Terveisin Sirkka

God is good - all the time!

Innostun aina, kun kuulen kertomuksia Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta. Siksi ajattelin jakaa myös sinun kanssasi pari juttua, jotka tarttuivat mukaani New Wine -tapahtumasta.

HIV-positiivisen lapsen parantuminen
Himoksella järjestetyn New Wine -kesätapahtuman pääpuhujat olivat tänä vuonna Bruce Collins (Englanti) ja Kjell-Axel Johansson (Ruotsi). Viimeisten neljän vuoden aikana he ovat vierailleet tiheään tahtiin Afrikassa ja Kiinassa.

Kjell-Axel kertoi heidän vierailustaan erääseen afrikkalaiseen seurakuntaan, joka pitää huolta 600 lapsesta, jotka ovat jääneet orvoiksi heidän vanhempiensa kuoltua AIDSiin. Eräällä reissullaan he olivat tavanneet pienen pojan, joka oli ennen heidän vierailuaan kaatunut silmälleen avoimeen säilyketölkkiin. Tölkin pystyssä ollut kansi oli viiltänyt pojan silmän keskeltä kahtia. Hän oli menettänyt näkönsä välittömästi.

Kun Kjell-Axel oli tavannut pojan, pojan silmä oli ollut ruskea, sokea ja tuijottanut koko ajan samaan pisteeseen. Kjell-Axel ja Bruce olivat rukoilleet pojalle parantumista. Parantuminen ei ollut tapahtunut välittömästi, mutta joka tapauksessa seuraavan vierailun aikana pojan silmä oli ollut täysin kunnossa!

Kiinalaisen miehen pelastuminen
Kiinan reissullaan Bruce ja Kjell-Axel olivat tavanneet erään seurakunnan johtajan, jonka kanssa oli syntynyt keskustelu siitä, miten tämä oli pelastunut. Kiinassa on kuulemma uskovien piirissä tapana kertoilla näitä tarinoita - ja nyt ymmärrän miksi.

Mies oli kertonut, että vielä 6 vuotta sitten hän oli onnellinen kommunistipuolueen jäsen. Hä oli työskennellyt tehtaassa. Sitten hän oli pudonnut erääseen tehtaan koneeseen, joka oli jauhanut puolet hänen kehostaan murskaksi. Mies oli kuollut välittömästi (luit oikein).

Seuraava miehen muistikuva oli jostakin "rajan toiselta puolelta", jossa enkeli oli tullut sanomaan hänelle, että hänen ei pidä vielä tulla tänne, koska muutoin hän joutuu helvettiin, koska hän ei usko Jeesukseen.

Miehen kuolemasta oli kulunut jo useampia tunteja, joiden aikana oli järjestetty jonkinlaiset ruumiinvalvojaiset. Ruumis oli jätetty nähtäväksi paperi kasvoillaan (kiinalainen tapa). Lähimmät sukulaiset olivat jo jättäneet jäähyväiset.

Miehen uskova täti oli kuitenkin tehnyt jotakin hieman epätavallista: hän oli saarnannut vainajalle kaksi tuntia yhteen soittoon: "Sinun täytyy uskoa Jeesukseen tai menet helvettiin." Ja tämän kahden tunnin saarnasession jälkeen mies oli herännyt. Neljän päivän sisällä tapahtuneesta miehen murskautuneet luut olivat parantuneet täysin. Kuulemma ainoa juttu, mikä koko onnettomuudesta oli jäänyt jäljelle, oli "pientä kihelmöintiä ja ajoittaista tunnottomuutta sormen päissä."

Niin... ja mies kumma kyllä tuli myös uskoon.

Miten suhtautua tällaisiin tarinoihin?
Joskus edellä kertomieni tarinoiden kaltaiset jutut ärsyttävät meitä. Miten niihin tulisi suhtautua? Voiko tuollaista edes uskoa tapahtuneen?

Itseäni helpottaa suunnattomasti se, että tunnen heput, jotka tarinat kertoivat. Luotan heihin. Bruce on jäyhä englantilaismies ja Kjell-Axel on ruotsalainen rauhallisuuden perikuva. Kummassakaan miehessä ei ole rahtustakaan show-miehen leimaa.

Miksi vastaavanlaisia tapahtumia ei sitten nähdä länsimaissa kovinkaan usein? Bruce kertoi, että sairaiden puolesta rukoiltaessa onnistumisprosentti Afrikassa ja Kiinassa on 80-100, kun itse arvioisin sen Suomessa noin 5 prosenttiin. Eikö Jumala halua parantaa länsimaalaisia?

Ajattelen, että yksi suurimmista esteistämme on ristiriitainen maailmankuvamme, joka opettaa meidät etsimään vastauksia vain tämänpuoleisesta (koska muuta ei ole) ja luottamaan vain siihen, mitä voimme nähdä ja tieteellisesti todeta. Samalla kuitenkin kristittyinä uskomme Jumalaan.

Seurauksena on kummallinen yhdistelmä, joka normaalisti toimii siten, että liitämme kaikki ihmeenomaiset asiat kuolemanjälkeiseen elämään sen sijasta, että ajattelisimme ns. ihmeiden olevan mahdollisia jo nyt. Meiltä puuttuu sekä halua että uskoa ojentautua sen mukaan, mitä näemme Raamatusta todeksi. Emme rukoile sairaiden puolesta. Emme tule itse rukoiltaviksi, kun sairastamme. Ja ehdottomasti emme rukoile useammin kuin kerran jonkin sairaan puolesta.

Olen päättänyt itse kulkea tässä kohden vastavirtaan. Aion rukoilla rohkeasti sairaiden puolesta. Jo nyt olen huomannut, että se kannattaa, koska moni on parantunut (monen jäädessä myös sairaaksi). Aion tehdä sen ilman syyllistämistä tai syyllistymistä. Aion olla avoin ja opetella luottamaan Jumalan hyvyyteen ja voimaan.

Rohkeutta päivääsi

Markus

Terveisiä New Wine -tapahtumasta

On se vaan niin, että tämä on vuoden paras hengellinen tapahtuma. Missä muualla voi lomailla hyvässä seurassa ja kokea tosi paljon Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä? Missä muualla voi tulla jatkuvasti positiivisesti yllätetyksi siitä, mitä Jumala tekee?

Tänä aamuna 7 nuorta teki uskonratkaisun ja lähti seuraamaan Jeesusta. Eilen illalla parani useita ihmisiä. Kaiken lisäksi, tapahtumaan tultuani, olen saanut itse rukoilla jo kahdelle ihmiselle parantumista. Odotan innolla kuulevani, mitä Herra tekee.

Jos sinulla ei ole viikonloppuna menoja, tule tänne Himokselle. Lisätietoja saat netistä: http://www.new-wine-finland.net.

Terkuin

Markus

Tiskivuorossa

Kesän kynnyksellä astianpesukoneemme teki lakon. Jälleen kerran ja tällä kertaa ilmeisen lopullisen - ja tietysti juuri perhejuhlien aattona. Koska emme halunneet tehdä hätiköityä ostopäätöstä kiireessä juhlavalmistelujen keskellä, päätimme siirtää uuden koneen hankkimista
vähän tuonnemmaksi.

Mutta miten pärjätä uuden koneen hankintaan asti? Ajatus arjesta ilman tätä nykyajan mukavuutta tuntui siltä kuin olisimme ilmoittautuneet mukaan Selviytyjät-ohjelmaan. Emme tosin lähtisi sinnittelemään autiolle saarelle extreme-olosuhteisiin, mutta päätyisimme kuitenkin epämukavaan tilanteeseen, jossa joutuisimme itse hartiavoimin tekemään työn, jonka kone tähän asti oli hoitanut.

Nyt on heinäkuu kulunut jo pitkälle, eikä meillä edelleenkään ole uutta astianpesukonetta. Yllätykseksemme olemme selviytyneet loistavasti. Jäimme siis henkiin! Kokemus on ollut vapauttava: on siis todistettavasti olemassa ainakin yksi sähkölaite, josta emme ole
riippuvaisia. Päinvastoin kuin luulisi, uusi konevapaa vyöhyke keittiössämme onkin tuntunut lisäävän elämämme vapautta ja rentoutta. Kun astianpesukone ei enää ole hengittämässä niskaamme ja odottamassa päivittäistä annostaan, tavaksemme on tullut keräillä tiskattavaa
useamman päivän ajan. Samalla kykymme sietää keskeneräisyyttä on kasvanut roppakaupalla. Vasta siinä vaiheessa kun lautaspinot tiskipöydällä alkavat uhkaavasti huojua, on aika tarttua toimeen. Kuumaa vettä altaaseen, kunnon ruiskaus tiskiainetta, tukeva ote harjasta ja
siitä se lähtee!

Ja niin on tiedossa jälleen tovi kiireetöntä aikaa, jota on yllättäen tullut jostakin ennen niin ohjelmoituihin päiviini. Aikaa, jolloin voin rauhassa uppoutua omiin ajatuksiini, samalla kun käteni tekevät koneellisesti työtä siirtäen likaisia astioita pesualtaaseen, pyörittäen harjaa, nostaen pestyjä astioita huuhdeltaviksi ja huuhdeltuja kuivumaan. Mutta ei siinä kaikki. Muutaman kerran jälkeen aloin ymmärtää, että en ollut tiskialtaan äärellä yksin. Joku seisoi siinä lähelläni, näkymättömänä mutta tuttuna. Joku joka oli jo pitkään kaivannut saada huomiotani ja aikaani. Hän oli huomannut, että päivieni juoksussa oli nyt vihdoinkin hetki, jolloin korvani olivat avoinna kuulemaan ja sydämeni valmiina vastaanottamaan asioita, joita hän halusi
minulle puhua. Joku joka tuli ja liittyi seuraani ja on siitä lähtien sekä pessyt että huuhdellut siinä minun rinnallani. Mutta ei astioita, vaan sydäntäni. Ja kuivannut, nimittäin kyyneleitäni.

Siinä tiskialtaan höyryjen äärellä mieleeni nousi myös muistikuva henkilöstä, josta olin joskus kuullut ja lukenut. Veli Laurentiushan oli tehnyt tämän saman löydön jo kauan ennen minua. Hän oli vaatimaton maallikkoveli ranskalaisessa luostarissa 1600-luvulla, jolta monet tulivat etsimään hengellistä viisautta. Sitä hän ammensi hetkistä Herran kanssa - tiskialtaan ääressä ja muissa arkipäiväisissä keittiöaskareissa. Olin aina kummastellut tämän miehen elämää ja valintoja. Mutta nyt alan aavistaa viisauden hänen toimintansa takana. Saattaa olla, että meille ei ihan lähiaikoina tulekaan uutta astianpesukonetta.

Terveisin

Sirkka

Elämäsi kaksi tärkeintä oivallusta

1. Jumalan rakkauden ja armon hyväksyminen
Joiltakin tuntuu puuttuvan luontainen kyky ymmärtää, että kaikilla teoilla on seurauksensa. Ainakin minulta se puuttui, kun istuimme pieninä poikina isonveljeni kanssa saunassa. Minä olin vaahtosammutin ja veljeni hieman isompi, kun päätimme pissata kiukaalle. Ajatus ei ollut kovinkaan fiksu, koska meinasimme tukehtua löyhkään, joka syntyi virtsan höyrystyessä. Kaiken lisäksi saimme vanhemmilta piiskaa (se oli siihen aikaan vielä luvallista) ja jouduimme pesemään koko saunan ja kiuaskivet.

Voi olla, että koska jo varhaisessa vaiheessa opimme, että kaikilla teoilla on seurauksena, meidän on vaikea ottaa vastaan Jumalan ehdotonta rakkautta ja armoa. Jokainen meistä kysyy tuon tuostakin kysymystä: "Voiko Jumala rakastaa minua, vaikka olen toiminut väärin?" Olemme oppineet, että ihmisten kohdalla rakkaus tuntuu rajoittuvan sen mukaan, miten itse toimimme, ja niin me pelkäämme, että Jumalan kohdalla se on vielä rajoittuneempaa, koska emme tunne häntä kovin hyvin.

Jumalan ehdottoman rakkauden ja armon hyväksyminen on ollut yksi elämäni vaikeimmista asioista – ja pelkäänpä, että se ei ole mennyt aivan vieläkään perille. Samalla tiedän, että olen edistynyt huimasti. Tiedän nyt, että Kristuksessa tarjotun rakkauden ja armon vastaanottaminen on kristillisen elämän tärkein asia, ensimmäisenä laskettava perustuskivi, jonka päälle kaikki muu rakentuu.

Jumalan armon ja rakkauden hyväksyminen tarkoittaa käytännössä sen ymmärtämistä, että sinä et pelastanut tai pelasta itseäsi. Et nyt, etkä silloin kun lankeat syntiin. Tyypillistähän on se, että kun lankeat, alat syytellä itseäsi, etkä usko, että Jumala voi rakastaa sinua ennen kuin olet kierinyt itsesyytöksissä tarpeeksi kauan.

Paavali kirjoittaa: ”Armosta te olette pelastetut – uskon kautta. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8,9).

Paavali kertoo, että sinä et pelastanut itseäsi. Et tehnyt aloitetta pelastuaksesi, etkä myöskään omalla toiminnallasi ansainnut pelastumista. Aloite tuli Jumalalta (ei ole lähtöisin teistä) ja pelastus oli Jumalan lahja (Armosta te olette, se on Jumalan lahja). Niin kauan, kun et hyväksy tätä, elät kurjaa elämää epäonnistumisesta ja syyllisyydestä toiseen. Mutta kun hyväksyt sen, elämäsi alkaa muuttua Kristuksen kaltaisuuteen (palaamme tähän myöhemmin).

Kuuntele tarkasti: Raamatun mukaan ainoa synti, joka ihmisen kadottaa, on se, että Jumalan armo ei hänelle kelpaa. Tästä ainoasta kadottavasta synnistä puhuvat ne Heprealaiskirjeen kohdat, joissa puhutaan tahallisesta synnin tekemisestä (asiayhteyden perusteella tahallisen synnin tekemisessä on kysymys uskosta luopumisesta, Hepr. 10:26, 38, 39).

Armo on meille vaikea asia, koska se tuhoaa ylpeytemme ja riisuu meidät aseista. Oma valintani on ollut heittäytyä kokonaan Jumalan armon varaan, vaikka se tuntuu luonnottomalta valinnalta. Ennen kuin hyväksyt Jumalan armon ja rakkauden, et pysty elämään täyttä elämää Jumalan kanssa.

2. Jumalan (armon) varassa eläminen
Tiedätkö, että sinun suurin ongelmasi suhteessa Jumalaan ei ole se, että ryyppäät, poltat tupakkaa, harrastat kyseenalaista parisuhdetoimintaa, varastat tai valehtelet? Suurin ongelmasi ei ole myöskään se, että et ole rukoillut tarpeeksi tai lukenut Raamattua tarpeeksi tai käynyt kirkossa tarpeeksi tai toteuttanut jotakin muuta uskonnollista velvoitettasi tarpeeksi. Itse asiassa mikään edellä mainitsemistani jutuista ei tule lähellekään suurinta ongelmaasi. Kuitenkin juuri edellä mainittujen asioiden kanssa kamppailemme monesti suurimman osan ajastamme.

Suurin ongelmasi suhteessa Jumalaan on se, että yrität elää elämääsi itsenäisesti ja riippumattomasti, irrallaan hänestä. Toisin sanottuna yrität elää ilman Jumalaa! Ja tämä näyttäytyy joko piittaamattomuutena Jumalasta (en välitä pätkääkään siitä, mitä Jumala sanoo), luottamuksen puutteena (en usko, että Jumala tahtoo parastani) tai uskonnollisena suorittamisena (minun täytyy lukea Raamattua ja rukoilla kelvatakseni). Kyllä, uskonnollinen suorittaminenkin voi nousta ihmisen itseriittoisuudesta, vaikka Raamatun lukemisessa, rukouksessa ja kirkossa käymisessä ei mitään pahaa sinänsä olekaan. Voi olla, että teemme näitä asioita täyttääksemme jonkin mittarin, jolla mittaamme oman elämämme kelpaavuutta Jumalalle, itsellemme ja toisille ihmisille – emme rakkaudesta ja sydämen halusta.

Raamatusta löytyy yksi porukka, jotka olivat mestareita tässä: galatalaiset. Kuuntele, mitä Paavali kirjoittaa heille: ”Älykääpiö-galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?” (Gal. 3:1-5)

Tekstissä Paavali kysyy suoraan galatalaisilta, tuliko pelastus (= Hengen saaminen) heidän osakseen noudattamalla juutalaista lakia vai Jumalan lahjana, uskon kautta. Paavalin vahva vastaus tähän retoriseen kysymykseen on: ”pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.” Galatalaiset olivat aloittaneet uskonelämänsä Jumalan armon varassa, mutta pian sen jälkeen todenneet, että heidän täytyy pärjätä omillaan. Sen sijaan, että he olisivat turvanneet Jumalaan itseensä, he alkoivat suorittaa asioita, joiden avulla he yrittivät osoittautua Jumalalle kelpaaviksi. Tuntuuko tutulta? Niin moni meistä ajattelee, että olemme kyllä armosta pelastettuja uskoon, mutta uskossa ollessa meidän täytyy pärjätä omillamme ja olla kilttejä tyttöjä ja poikia! Galatalaiset vaihtoivat armon varassa elämisen käskyihin, mikä on täsmälleen sama asia, jonka monet kristityt tekevät tänäkin päivänä.

Keväällä 1995 olin lukulomalla - siis lukemassa kirjoituksiin. Eräänä päivänä isä ja äiti soittivat minulle ja kertoivat ostaneensa koiran. Söpöksi nimetty poikakoira oli ihanan pieni karvapallero, joka makasi kainaloni alla sillä välin, kun luin matikkaa. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun Söpö kasvoi isommaksi. Tietyssä iässä sen halut heräsivät. Lääh… Lääh… Ja niin sattui se kohdalle se nolopäivä, jolloin vieraamme jalka tuntui liian kiinnostavalta… Ja niin Söpö-parka laitettiin liekaan tai oven taakse, jotta se ei enää raiskaisi vieraitamme. Aina välillä se kuitenkin pääsi irti ja oli heti jonkun jalassa kiinni.

Monet meistä uskovista laittavat itsensä koiran talutushihnaan, sitovat elämänsä erilaisiin sääntöihin ja lakeihin sen suhteen, mitä uskovat saavat tehdä ja mitä eivät. Elämästä tulee välittömästi vaikeaa: yrittämistä, syyllisyyttä – ja pakkomiellettä. Välillä pääsemme talutushihnasta irti ja juoksemme saman tien ahmimaan syntiä. Ja taas kiinnitämme itsemme liekaan ja hetken aikaa menee hyvin, kunnes taas juoksemme riettaasti lätäkköön läiskimään. Elämme jakomielitautisessa tilanteessa, jossa sitä hyvää, jota haluamme tehdä, emme tee ja sitä pahaa, jonka haluaisimme jättää tekemättä, teemme: ”En ajattele sitä likaista ajatusta! En ajattele sitä! Mitä ajatusta? No, sitä likaista ajatusta! Voi ei, ajattelin juuri likaisia asioita!”

Ratkaisu tähän tilanteeseen ei ole oman yrittämisen lisääminen, vaan se, että annamme itsemme entistä vahvemmin Jumalan armon turviin ja alamme elää entistä vahvemmin elämäämme riippuvaisina hänestä, hänen Henkensä voimassa. Paavali kirjoittaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room. 8:1-4)

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että koiran laittaminen talutushihnaan tai oven taakse ei toimi. Ihmisestä ei tule Jumalalle kelpaavaa lakia tottelemalla, sillä tämä johtaa meidät keskittymään taudin oireisiin sisällämme kytevän todellisen ongelman sijasta. Ja mikä se todellinen ongelmamme olikaan? Se, että yritämme elää itsenäisinä, Jumalasta riippumatonta elämää. Yritämme tehdä omat fiksut valintamme ja pärjätä omillamme. Ja usein tämä näyttäytyy omatekoisena pyhyytenä, jonka vain harva tunnistaa sellaiseksi. Kummallista: voimme yrittää palvella Jumalaa tekemällä itse asiassa syntiä.

Salaisuus: Vapaus synnistä löytyy armon varassa elämisestä. Kun teen syntiä, heittäydyn entistä vahvemmin Jumalan armon turviin. Tiedän, että tämä kuulostaa hassulta, mutta muista, että suurin ongelmasi ei ole jokin väärä toimintatapa, vaan riippumattomuus ja itseriittoisuus, joka saa sinut ajattelemaan, että elämä Jumalasta irrallaan on ylipäätänsä mahdollista. Tämä oli myös se ensimmäinen synti, jonka Aatami ja Eeva tekivät. He kuvittelivat voivansa elää ilman Jumalaa.

Jumalan varassa eläminen on riippuvaisuutta Jumalasta ja täyttä luottamista hänen hyvyyteensä, rakkauteensa ja armoonsa sinua kohtaan. Kun heittäydyt hänen varaansa, alat eheytyä. Alat rakastaa häntä, koska hänen rakkautensa pääsee vihdoin ja viimein koskettamaan sinua. Ja tässä kohtaa myös synti alkaa päästää otettaan sinusta.

Ennen kuin rukoilet
Jumala haluaa elää elävässä suhteessa sinun kanssasi. Hän ei tahdo, että elämäsi hänen kanssaan on pelkkää sääntöjen noudattamista, kirjan lukemista tai muodollisia rukouksia. Hän haluaa puhua sinulle, kuunnella sinua ja rakastaa sinua. Tämä suhde on mahdollinen vain silloin, kun alat elää elämääsi Jumalan armon varassa, riippuvaisena hänestä. Kun työnnät syrjään oman yrittämisesi ja oman itseriittoisuutesi. Tällöin saat elää elämää, joka on täyttä elämää sellaisena kuin Jumala tarkoitti sen.

Armo ei tarkoita sitä, että Jumala ottaa sinut vastenmielisesti ikään kuin pakosta lähelleen, vaan sitä, että hän rakastaa sinua ja on sinun puolellasi. Vain armo voi korjata sisimpäsi niin, että sinä et enää syntiä tee.

Terveisin

Markus